Pekka Halosen akatemian kansanopisto
Tuusulan kansanopistona vuonna 1907 perustettu, nykyinen Pekka Halosen akatemia on toisen asteen ammatillinen, kuvallisen ilmaisun oppilaitos, josta valmistuu kuvataiteilijoita, valokuvaajia ja graafisia suunnittelijoita.
Pekka Halosen akatemian kansanopiston tavoitteena on kehittää kuvataiteen koulutusta, joka kohdistuu taiteen ammattiopetuksen ja toisaalta työväen- ja kansalaisopistojen opintojen väliin. Kansanopistossa on opetusta kolmella eripituisella linjalla. Lisäksi järjestetään taide- ja maksupalvelukursseja.
Kansanopisto on osa Pekka Halosen akatemian aikuiskoulutustoimintaa.
Toimintamme lähtökohtana on kuvataiteen perinteen ja nykytaiteen yhteyden etsimisessä. Olemme jatkamassa Tuusulan Rantatien taiteilijayhdyskunnan 1900-luvun alussa syntynyttä sivistyksellistä perinnettä tämän päivän koulutuksen keinoin.