Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän hallintosääntö

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän hallintosääntö 1.11.2011 alkaen

Hallintosääntö Word-muodossa

1. LUKU YLEISTÄ
1 § Soveltamisala
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän organisaation toiminta määräytyy lainsäädännön ja tämän hallintosäännön mukaisesti.
Hallintoa ohjataan lisäksi kuntayhtymän perussopimuksella, sisäisen valvonnan ohjeella, hankintaohjeella, tarkastussäännöllä, yhtymävaltuuston työjärjestyksellä sekä hallituksen hyväksymällä toimintasäännöllä.
Kuntayhtymän toiminta-ajatus ja tavoitteet määritetään yhtymästrategiassa ja talousarviossa.

2. LUKU KOKOUSMENETTELY
2 § Soveltaminen
Tämän luvun määräyksiä noudatetaan yhtymävaltuustoa lukuun ottamatta kuntayhtymän toimielimissä.
3 § Kokousaika ja paikka
Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa.
Kokous pidetään myös milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai toimielimen esittelijä tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä.
4 § Kokouksen koollekutsuminen
Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kokouskutsu on annettava vähintään neljä päivää ennen kokousta ja siinä on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat (asialista). Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä.
Kokouskutsu lähetetään jäsenille postitse tai toimielimen erikseen päättäessä sähköpostilla. Kokouskutsu muille läsnäoloon oikeutetuille kuntayhtymän palveluksessa oleville tai sen oppilaitoksissa opiskeleville voidaan toimittaa myös muulla tavoin.

5 § Jatkokokous
Mikäli kokousasioita ei ole saatu kokouksessa käsitellyiksi, asiat voidaan siirtää jatkokokoukseen, johon ei tarvitse antaa eri kutsua. Kokouksesta poissaolleille on kuitenkin annettava tieto jatkokokouksesta.
6 § Varajäsenen kutsuminen
Toimielimen jäsenen, joka on estynyt saapumasta kokoukseen, on kutsuttava varajäsen sijaansa. Milloin jäsen on esteellinen käsittelemään jotakin asiaa kokouksessa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen kokoukseen sitä asiaa käsittelemään. Myös puheenjohtaja tai esittelijä voi toimittaa kutsun varajäsenelle.
7 § Kokouksen pitäminen
Asiat käsitellään asialistan mukaisessa järjestyksessä ellei toimielin toisin päätä. Toimielin voi päätöksellään ottaa käsiteltäväkseen sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. Toimielimen kokouksessa pitää pöytäkirjaa toimielimen määräämä pöytäkirjanpitäjä.
8 § Kokouksen johtaminen
Puheenjohtajan tehtävänä on johtaa asioiden käsittelyä sekä pitää huolta järjestyksestä toimielimen kokouksessa.
Jos sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtaja ovat poissa tai esteellisiä jossakin asiassa, valitaan kokousta tai asian käsittelyä varten tilapäinen puheenjohtaja.
9 § Läsnäolo toimielinten kokouksissa
Kuntayhtymän eri toimielinten kokouksissa on jäsenten lisäksi läsnäolo- ja puheoikeus:
- yhtymähallituksen kokouksessa yhtymävaltuuston puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajilla
- muun toimielimen kokouksessa yhtymähallituksen puheenjohtajalla ja kuntayhtymän johtajalla
Muiden kuin edellä mainittujen henkilöiden läsnäolosta ja puheoikeudesta päättää asianomainen toimielin.

10 § Esittely
Asiat päätetään toimielimen kokouksessa viranhaltijan esittelystä.
Esittelijän ehdotus on käsittelyn pohjana. Jos esittelijä on muuttanut esityslistalla olevaa ehdotustaan ennen kuin toimielin on tehnyt päätöksen asiasta, pohjaehdotus on muutettu ehdotus. Jos ehdotus on peruutettu, asia on poistettava esityslistalta, jollei toimielin toisin päätä.
Yhtymähallituksessa asiat ratkaistaan kuntayhtymän johtajan tai talous- ja hallintojohtajan esittelystä. Esittelijän ollessa poissa tai esteellinen toimii esittelijänä hänen sijaisekseen määrätty.
Toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä.
Kuntayhtymän johtaja voi määrätä päätettävänä olevassa asiassa tulosalueen esimiehen tai muun asiaa valmistelleen henkilön selostamaan toimialaansa kuuluvan asian. Asian valmistelijalla on tällöin läsnäolo- ja puheoikeus yhtymähallituksessa, ellei se toisin päätä.
Muussa toimielimessä esittelijästä määrätään toimielimen erillisellä päätöksellä.
11 § Pöytäkirja laatiminen, tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen
Pöytäkirjan kirjoittaa puheenjohtajan johdolla pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.
Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa siten kuin siitä vähintään yhtä päivää aikaisemmin on ilmoitettu.
Yhtymävaltuuston kokouskutsun ja pöytäkirjan virallinen laatimiskieli on suomi. Kuntayhtymän muiden toimielinten kokouskutsu- ja pöytäkirjakielenä käytetään suomea.

3. LUKU KUNTAYHTYMÄN TALOUS
12 § Talousarvion täytäntöönpano
Yhtymävaltuusto hyväksyy talousarviossa kuntayhtymän toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet.
Talousarvion yhteydessä yhtymävaltuusto hyväksyy talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Täytäntöönpano-ohjeissa yhtymävaltuusto päättää talousarvion sitovuustasot ja voi siirtää talousarvioon liittyvää toimivaltaansa edelleen toimielimille tai viranhaltijoille.


13 § Talousarvion muutokset
Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä yhtymävaltuustolle talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa. Tilinpäätöksen allekirjoittamisen jälkeen talousarvion muutosehdotusta ei voida yhtymävaltuustolle tehdä.
Määrärahan muutosesityksissä on selvitettävä myös muutoksen vaikutus toiminnallisiin tavoitteisiin ja tuloarvioihin. Vastaavasti toiminnallisia tavoitteita tai tuloarvioita koskevassa muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutus määrärahoihin.
14 § Käyttöomaisuuden myynti
Käyttöomaisuuden myynnistä päättää yhtymävaltuuston hyväksymien perusteiden mukaisesti yhtymähallitus.
Irtaimen omaisuuden sekä osakkeiden ja osuuksien myynnissä yhtymähallitus voi siirtää toimivaltaansa edelleen muille toimielimille ja viranhaltijoille.
15 § Poistosuunnitelman hyväksyminen
Suunnitelmapoistojen perusteet hyväksyy yhtymävaltuusto.
Yhtymävaltuuston hyväksymien suunnitelmapoistojen perusteiden pohjalta yhtymähallitus hyväksyy hyödyke- tai hyödykeryhmäkohtaiset poistosuunnitelmat.
Yhtymähallitus vahvistaa poistolaskennan pohjaksi pienhankintarajan.
16 § Rahatoimen hoitaminen
Yhtymävaltuusto päättää lainan ottamisesta sekä lainan antamisesta ja muusta sijoitustoimintaa koskevista periaatteista. Talousarvion ja suunnitelman hyväksymisen yhteydessä yhtymävaltuusto päättää antolainojen ja vieraan pääoman muutoksista. Muista rahoitukseen liittyvistä asioista päättää yhtymähallitus.
Yhtymähallitus voi siirtää lainan ottamiseen ja sijoitustoimintaa koskevaa toimivaltaansa edelleen muille toimielimille ja viranhaltijoille.
17 § Maksujen määrääminen
Yhtymävaltuusto päättää maksujen yleisistä perusteista. Maksuista ja niiden yksityiskohtaisista perusteista päättää yhtymähallitus.
Yhtymähallitus voi siirtää toimivaltaansa muille toimielimille ja viranhaltijoille.
18 § Riskien hallinta
Yhtymähallitus vastaa riskienhallinnan toteuttamisesta ja yhteensovittamisesta sekä päättää kuntayhtymän omaisuuden ja vastuiden vakuuttamisesta. Yhtymähallitus voi siirtää toimivaltaansa edelleen muille toimielimille ja viranhaltijoille.

4. LUKU ORGANISAATIO, RATKAISUVALTA JA VASTUUALUEET
19 § Organisaatio
Koulutuskuntayhtymän luottamushenkilö- ja viranhaltijaorganisaatio määräytyy perussopimuksen ja tämän hallintosäännön mukaisesti.
Koulutuskuntayhtymän toiminnot jaetaan tulosalueisiin, toimialueisiin ja yksiköihin. Tulosaluejaon päättää yhtymävaltuusto vuotuisessa talousarviossa.
Kuntayhtymän yhteistyöelimenä toimii johtoryhmä, joka vastaa kuntayhtymän kokonaisohjauksesta siten, että yhtymälle asetetut tavoitteet saavutetaan yhteisiä toimintaperiaatteita ja strategioita noudattaen. Johtoryhmällä on erillinen toimenkuva.
Koulutuskuntayhtymän tulosalueiden jaosta toimialueisiin ja tulosyksiköihin ja muusta sisäisen hallinnon organisoimisesta päättää yhtymähallitus.
Yhtymähallitus päättää viranhaltijoiden vastuualueet ja ratkaisuvallan kuntayhtymän toimintasäännössä.
20 § Yhteistoimintamenettely
Yhteistoimintamenettelyssä noudatetaan työmarkkinajärjestöjen tekemiä valtakunnallisia tai paikallisia yhteistoimintaa koskevia suosituksia ja sopimuksia.
Yhteistoimintaa varten asetettavista toimielimistä sovitaan työnantajan ja työntekijöitä edustavien järjestöjen kanssa.

5. LUKU HENKILÖSTÖ
21§
Luvun määräysten soveltaminen
Niistä virkasuhteeseen ja viranhaltijaan liittyvistä asioista, joista on säädetty kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa (304/03) tai muussa laissa, päättää yhtymähallitus, ellei laissa ole toisin säädetty tai hallintosäännössä taikka muussa johtosäännössä muuta määrätty.
22§
Toimivalta viran perustamisessa ja lakkauttamisessa sekä virkasuhteen muuttamisessa työsuhteeksi
Valtuusto päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi, jollei hallintosäännössä tai asianomaisen toimielimen johtosäännössä toisin määrätä.

23§
Henkilöstö ja kelpoisuusehdot
Koulutuskuntayhtymässä on virkoja sen mukaan kuin yhtymävaltuusto päättää sekä työsuhteisia henkilöitä talousarviossa myönnettyjen määrärahojen puitteissa.
Kelpoisuusehdoista on voimassa, mitä niistä erikseen on säädetty tai tehtävää perustettaessa on määrätty.
24 §
Viranhaku
Viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan virkaan.
Virat täytetään siten kuin kunnallisesta viranhaltijasta annettu laki (304/2003) säätää ja kuntayhtymän rekrytointiohje ohjeistaa.
Opetushenkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta säädetään asetuksessa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (986/1998)
25 §
Virka- ja työvapaa
Yhtymähallitus päättää virka- ja työvapaan myöntämisestä, jollei ratkaisuvaltaa ole toimintasäännössä määrätty viranhaltijalle.
Sijaisen määrää tarvittaessa se viranomainen, joka myöntää virka- tai työvapaan. Sama viranomainen päättää myös sijaisen palkkauksesta.
26 §
Palvelussuhteen päättyminen ja lomauttaminen
Palvelussuhteen päättymisestä ja lomauttamisesta päättää se, joka valitsee viranhaltijan tai ottaa työntekijän työsopimussuhteeseen.
27 §
Viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen

Viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa päättää yhtymähallitus tai se viranhaltija, joka päättää molempiin virkasuhteisiin ottamisesta.
28 §
Muutoksenhaku
Tämän hallintosäännön mukaisiin viranhaltijoiden päätöksiin haetaan muutosta kuten kuntalain (17.3.1995/365) 11. luvussa on säädetty.
29 §
Voimaantulo
Tämä hallintosääntö tulee voimaan 1.11.2011 alkaen ja sillä kumotaan kuntayhtymän 1.1.2010 voimaan tullut hallintosääntö.

Etusivu Kuntayhtymä Päätöksenteko Hallintosääntö