Kokemuksia opsosta

anu_ek.jpg : 7593Kb Varmuutta sähköiseen markkinointiin oppisopimuksella

Keudan oppisopimuskeskus järjestää sähköisen markkinoinnin koulutusta yrittäjille yhdessä Yrittäjien Opintokeskuksen kanssa. Koruseppäyrittäjä Anu Ek on yksi ensimmäisen ryhmän opiskelijoista. Anu suunnittelee ja valmistaa uniikkikoruja, joita myydään hänen oman pajan lisäksi lukuisissa jälleenmyyntiliikkeissä. Korujen lisäksi hän valmistaa yksilöllisiä yritys- ja liikelahjoja useille eri yrityksille ja yhteisöille.

Anu Ek on valmistunut Keravan iltalukiosta 80-luvulla. Hän työskenteli parikymmentä vuotta eri urheilujärjestöissä, kunnes 2000-luvun alkupuolella tapahtunut yrityssaneeraus jätti Anun yllättäen ilman työtä. Yrittäjyys kiinnosti ja Anu suoritti yrittäjäkoulutuksen tietämättä tarkalleen minkä alan yrittäjä hänestä tulisi, jonkinlainen käsityöläisammatti kuitenkin kiehtoi.

Anu haki ja pääsi nykyisen Keudan taidemetallikoulutukseen, joka käsitti erilaisia käsityöaineita aina hitsaamisesta kuvanveistoon. Koska Anu oli jo aikaisemmin käynyt useita hopeatyön kursseja, tuntui korumaailma heti omimmalta ja hän keskittyikin koulussa lähinnä korujen valmistukseen. Näin varmistui uusi ammatti koruseppäyrittäjänä.

Syksyllä 2011 Anu kuuli Keudan oppisopimuskeskuksen alkavasta, oppisopimuksella toteutettavasta sähköisen markkinoinnin koulutuksesta.Koska sähköinen markkinointi on iso osa tämän päivän markkinointia ja antaa aivan uuden ulottuvuuden tällä saralla, lähti Anu mielellään mukaan. Hän kuvaa aikaisempaa osaamistaan ja tietämystään sähköisen markkinoinnin tavoista melko mitättömäksi, joten mahdollisuus päästä tämän kaltaiseen koulutukseen oli hänelle onnenpotku. Anu kertoo myös koulutuksen maksuttomuuden olleen iloinen yllätys.

Yrittäjyyden ja opiskelun yhteen sovittaminen on Anun osalta sujunut mallikkaasti. - Omalla kohdallani ei mitään vaikeuksia yhteensovittamisessa ole ollut. Yksi koulutuspäivä kuukaudessa on piristävä, sosiaalinen tapahtuma yksin yrittäjälle.

Kurssin myötä Anu kertoo saaneensa murrettua oman käsityksensä sähköisen maailman utopistisuudesta. - ­­Mitä enemmän olen oppinut ymmärtämään verkossa tapahtuvista asioista ja miten itse voin vaikuttaa siellä, sitä suuremmilta tuntuvat mahdollisuudet markkinoida sen kautta. Konkreettisinta on varmasti tämän kautta tuleva näkyvyys ja rahallinen säästö. Olen mm. oppinut tekemään omat verkkosivut. Sosiaalinen kanssakäyminen, verkostoituminen sekä kokemusten ja ajatusten vaihtaminen toisten yrittäjien kesken on sokerina pohjalla.

Anu toteaa koulutuksen sopivan jokaiselle, joka haluaa oppia ymmärtämään paremmin sähköisen markkinoinnin mahdollisuuksia. - Jokaisella yrittäjällä on omanlainen tarve ja halu markkinoida itseään ja yritystään. Tämä koulutus tarjoaa avaimet juuri omannäköiseen markkinointistrategiaan.

Koulutuksen parhaaksi anniksi Anu kertoo sen, että on saanut oivat työkalut toimia itsenäisesti verkossa. Hän kokee nyt itse pystyvänsä rakentamaan näkyvyyttä markkinoinnissa ilman ulkopuolista konsultointia, näin ollen siitä on hyötyä myös rahallisesti.

- Koulutus on ollut erittäin 'maanläheistä'.  Kouluttaja on osannut opettaa ja kertoa asioista ymmärrettävästi ilman hyberbittikieltä. Ei ole tarvinnut hävetä hullummiltakaan kuulostavia kysymyksiä.

Yrittäjän näkökulmasta oppisopimus on loistava tapa lähteä kehittämään itseään. Anun kokemuksen mukaan koulutus ei vie yrittäjän omaa aikaa liiaksi, mutta tarjoaa koulutuksen lisäksi mahdollisesti uusia verkostoitumiskanavia ja yhteistyökuvioita. Lisäksi yrittäjän oma oppisopimuskoulutus voi avata silmät sille, että hän voi oivallisesti tarjota oppisopimuspaikkaa jollekin omassa yrityksessään.

Yhteistyö oppisopimuskeskuksen kanssa on Anun mielestä sujunut vaivattomasti. Anu suosittelee lämpimästi oppisopimuskoulutusta myös muille ja on jo näin tehnytkin.



________________________________________________________________________________________________



virginia_vari.jpg : 858Kb   Oppisopimusopiskelijana oppisopimuskeskuksessa

Keudan oppisopimuskeskuksessa päätettiin vuonna 2009, että suutarin lapsella on kengät, ja palkattiin Virginia Puma toimistoon ihka oikeaksi oppisopimusopiskelijaksi.

Perulaisella Virginialla oli kotimaassaan oma kampaamo. Suomeen hän tuli vuonna 2006 alun perin tapaamaan täällä asuvaa sisartaan ja päätyi itsekin asettumaan maahan.

Virginia opiskeli aluksi suomen kieltä Keravan aikuislukiossa ja sai ensikontaktin Keudan oppisopimuskeskukseen Järvenpäässä järjestetyllä opiskelun tietotorilla. Myöhemmin Virginia päätyi Keuda Keravalla järjestetylle maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen valmistavalle kurssille. Siihen sisältyvän työharjoittelun hän pääsi suorittamaan oppisopimuskeskuksessa, joka niin ikään sijaitsee Keravalla.

– Virginia teki työt harjoittelun aikana niin hyvin, että aloimme harkita oppisopimuskoulutusta, koulutussuunnittelija Tuula Korppi-Tommola kertoo.

– Ajatuksena oli monipuolistaa omaa työympäristöämme ja saada käytännön kokemusta maahanmuuttajasta oppisopimusopiskelijana. Meillä kun on maahanmuuttajia asiakkaina koko ajan enemmän.

Virginia saa tietopuolisen koulutuksensa Keudassa, Sipoon koulutusyksikössä. Hän opiskelee liiketalouden perustutkintoon ja suuntautuu talouteen sekä toimistopalveluihin. Merkonomiksi valmistuminen siintää puolentoista vuoden päässä.

Tuula on toiminut vuonna 2009 aloitetussa oppisopimuskoulutuksessa Virginian työpaikkakouluttajana ja kertoo oppineensa siinä roolissa paljon uusia asioita ohjaamisesta ja perehdyttämisestä.

Virginian ja Tuulan yhteistyötä helpotti alussa Tuulan espanjan kielen taito. Nyt Virginia puhuu jo niin sujuvaa suomea, ettei espanjaa juuri enää käytetä.


Työllä ja innostuneisuudella pääsee pitkälle

Virginia on saanut oppisopimuskeskuksessa hoidettavakseen monenlaisia toimistotöitä sekä asiakaspalvelun ja markkinoinnin tehtäviä. Taloushallinnon tehtäviin hän perehtyy enemmän koulussa lähipäivinä.

Virginia kertoo olleensa kertomassa oppisopimuskoulutuksesta useissa tilaisuuksissa ja koulukäynneillä, erityisesti muille maahanmuuttajille.

– Virginia on hyvä esimerkki maahanmuuttajasta, joka on todella tehnyt työtä osaamisensa, koulutuksensa ja kielitaitonsa eteen. Hän on saanut paljon kiitosta erityisesti asiakkaiden kohtaamisesta ja on lunastanut hienosti paikkansa työyhteisössä, työpaikkakouluttaja kehaisee suojattiaan.

________________________________________________________________________________________________



tommi_tervo1.jpg : 401Kb Oppisopimuksella elämä hallintaan kiekkouran jälkeen

Tommi Tervo on tuttu nimi monelle jääkiekon ystävälle. Hän aloitti pelaamisen 5-vuotiaana ja vietti seuraavat yli 20 vuotta enimmäkseen jäällä. Kun kiekkoura reilu vuosi sitten päättyi, oli elämässä onneksi paljon muuta sisältöä .

Tommi ehti maalivahdin urallaan pelata niin SM-liigaa kuin mestistäkin ja oli pari vuotta Ruotsissa pelaamassa. Seuran vaihdot veivät nuorta miestä tiuhaa tahtia paikkakunnalta toiselle.

– Olen aloittanut monta koulua, mutta kaikki on jäänyt taakse aina kun seuran ja paikkakunnan vaihto on tullut eteen.

Pari vuotta sitten Tommi päätyi Suomi-sarjassa pelaavan HC Keski-Uusimaan riveihin. Uuden joukkueen hallituksen puheenjohtaja Juha Härkönen pestasi hänet pian töihin yritysryppäänsä pyörittämään kahvilaan Keravan uimahallille ja oppisopimus nähtiin luontevana vaihtoehtona hankkia ammatti pelaamisen ja työnteon ohella.

– Minulle oppisopimus oli ennestään tuttu koulutusmuoto, sillä oma poikani hankki pintakäsittelyalan tutkinnon perheyrityksessämme ja on nyt sen toimitusjohtaja. Tommi on jo toinen jääkiekkoilija, joka suorittaa oppisopimuskoulutusta jääkiekkoilun ympärille rakentuneessa yritysryppäässä. Lisää oppisopimuksia on suunnitteilla joukkueessa, Härkönen kertoo.

Hän kertoo omana motiivinaan oppisopimusten solmimiseen olevan ennen kaikkea halun auttaa. Kysytyt pelaajat kun helposti jäävät aktiiviuransa aikana ilman ammattia ja työkokemusta.

Aktiivisena ja monialaisena yrittäjänä tunnetulla Härkösellä on hyviä ehdotuksia oppisopimuskoulutuksen kehittämiseksi:

– Minusta olisi hienoa, jos sukupolvenvaihdoksia voitaisiin hoitaa oppisopimuksella myös niin, ettei jatkavan välttämättä tarvitsisi olla omasta perheestä. On sääli, että moni perheyritys kuolee jatkajan puutteessa, vaikka uuden yrittäjän voisi vihkiä yritystoimintaan sisään oppisopimuksella.


Kaupallinen ala tuntuu omalta

Kun Tommin ura päättyi loukkaantumisiin, hän ei jäänyt tyhjän päälle niin kuin moni nuoruutensa jääkiekolle antanut pelaaja, vaan hänellä oli työpaikka, opiskelupaikka Keudassa Sipoon oppisopimusryhmässä sekä perheessä vaimo ja vastasyntynyt poika.

Tulevaisuus näyttää edelleen valoisalta, sillä perhe on kasvamassa ja sekä työ että opiskelut maistuvat.

– Lähdin kaupallisen alan koulutukseen vähän epäilevänä, mutta se onkin sopinut minulle tosi hyvin, Tommi iloitsee.

________________________________________________________________________________________________



janne_ehrukainen1.jpg : 383Kb Oppisopimuskoulutus vei unelmien työpaikkaan

Keravalainen Janne Ehrukainen koki armeija-aikana ammatillisen heräämisen ja päätti ryhtyä kultasepäksi. Alalle kouluttauduttuaan ja kymmenisen vuotta työskenneltyään hän täydensi osaamistaan oppisopimuskoulutuksena suorittamalla kultaseppämestarin erikoisammattitutkinnon.

Hakiessaan mestarikurssille Janne toimi itsenäisenä yrittäjänä ja sai oppisopimusmentorikseen toisen yrittäjän. Janne pitää oppisopimusta yrittäjälle hyvin sopivana opiskelumuotona.

– Keskustelin mentorin kanssa koulutuksen aikana aina, kun kysyttävää tuli. Meillä oli lähiopetusta yhteensä noin 20 kertaa ja niiden tärkeä anti tiedon saannin lisäksi oli verkostoituminen ja ajatusten vaihto muiden kultaseppien kanssa, Janne kertoo.

Lähiopetus järjestettiin koulutuskeskus Salpauksessa Lahdessa. Suurimman osan työstä mestarikokelaat tekivät kuitenkin itsenäisesti. Janne päätti satsata erityisen paljon työtunteja mestarityöhön, joka on upea munanmuotoinen, moottorimekanismilla varustettu sormusrasia. Jannen mukaan se on kunnianosoitus Fabergén munille.

– Tykkään kokeilla uudenlaisia asioita ja yhdistän usein erilaisia mekanismeja tekemiini esineisiin. Olen luonteeltani tarkka ja pitkäjänteinen ja nämä ominaisuudet ovatkin tärkeitä kultasepän työssä.


muna_ehrukainen.jpg : 38Kb Yrittäjästä työntekijäksi

Näyttävän mestarityön ansiosta Jannea pyydettiin töihin nimekkääseen, yksilöllisiä koruja valmistavaan ja myyvään Atelier Torbjörn Tillanderiin. Työskenteleminen toisen leivissä tuntuu tällä hetkellä tosi hyvältä.

– Saan keskittyä täysin omaan työhöni ja huolehtia vain niiden aikatauluista, Janne iloitsee.

Tulevaisuuden suunnitelmissa siintävät jossain vaiheessa gemmologian eli jalokiviopin opinnot, mutta tällä hetkellä kultaseppämestari nauttii osaamisensa kehittämisestä luovan työn parissa.













   Vasemmalla Jannen taidonnäyte.


________________________________________________________________________________________________




irjan_011.jpg : 587Kb   Kiinteistövälitysalan ammattilaisen osaaminen kehittyi oppisopimuksella

Uusien asioiden ja alojen opiskelu on aina ollut yksi punaisista langoista keravalaisen Pirjo Laitilan elämässä. Kiinteistövälitysalan ammattitutkinnon hän suoritti oppisopimuskoulutuksena.

Ennen Miss Suomeksi kruunaamistaan vuonna 1971 Pirjo oli jo ehtinyt työskennellä muun muassa lasten leikkikenttäohjaajana ja hankkinut kaupallisen koulutuksen. Hän on tehnyt monipuolisesti myyntiin ja markkinointiin sekä esiintymiseen liittyviä töitä.

Lasten ohitettua pikkulapsivaiheen Pirjo opiskeli maalariksi. Hän kiinnostui rakennus- ja kiinteistöalasta niin paljon, että hakeutui kiinteistövälitysalalle. 12 alalla vietetyn vuoden aikana hän on opiskellut kiinteistöedustajaksi ja hankkinut jo ennen kiinteistövälityksen ammattitutkintoa isännöinnin ammattitutkinnon.


Itsenäistä opiskelua ryhmän tukemana

Kiinteistövälitys on ala, jolle tulee ihmisiä monenlaisilla taustoilla ja pohjakoulutuksilla. Harva päätyy alallesuoraan koulun penkiltä ja tämä on Pirjo Laitilan mielestä hyvä asia.

– Alalla menestyminen vaatii jonkin verran elämänkokemusta, sillä työtä tehdään ennen kaikkea omalla persoonalla. Ala vaatii kuitenkin jatkuvaa koulutusta jo senkin vuoksi, että lait muuttuvat koko ajan, Pirjo huomauttaa.

Hän suoritti kiinteistövälityksen ammattitutkinnon OP-Kiinteistökeskuksen omassa pilottiryhmässä, joka valmistui noin vuosi sitten. Yritys on jatkanut henkilöstönsä kouluttamista oppisopimuksella tämän jälkeen jo useammassa ryhmässä.

Pirjo kiittää opiskeluryhmänsä jäsenten toisilleen antamaa tukea niin koulutuksessa kuin yleisesti ammattiin liittyvissä asioissa. Koulutus oli oiva keino paitsi saada uutta tietoa, myös verkostoitua eri puolilta maata tulevien kollegoiden kanssa.

Pirjon mielestä oppisopimus sopii loistavasti koulutusmuodoksi kiinteistövälittäjille ja myyntineuvottelijoille.

– Olemme aikuisia ihmisiä ja oppisopimuskoulutuksessa otamme vastuun oppimisesta ihan itse. Arvostan tutkintoja, jotka tehdään työn imussa. Niistä saa valtavasti irti, kun itse on aktiivinen ja tekee esimerkiksi näyttötyön omaa ammattitaitoa mahdollisimman paljon hyödyttävällä tavalla.

________________________________________________________________________________________________




ksor_toivanen2.jpg : 178Kb Kiinteistöhuolto Toivasessa onnistuttiin oppisopimuksella:

Yungista tehdään kunnon ammattimies

Kun Keravalla viime talvena satoi oikein roppakaupalla lunta, oli KiinteistöhuoltoToivasella oppisopimusta suorittava Yung Ksor heti aamuvarhaisella valmis kinosten selättämiseen.

Vaikka Yungin kotimaassa Vietnamissa ei lunta nähdä, on nuori kiinteistöhuollon opiskelija sopeutunut hyvin Suomen vaihteleviin sääolosuhteisiin. Toimitusjohtaja Jorma Toivanen ylistää Yungin ahkeruutta ja oppimiskykyä sekä motivaatiota.

– Yung on ollut meillä nyt puolitoista vuotta ja on oppinut paitsi ison osan kiinteistöhuollon työtehtävistä, myös suomen kielen ihailtavalla tavalla.

Vajaan vuoden kuluttua kiinteistönhoitajaksi valmistuva Yung myös on enemmän kuin tyytyväinen oppisopimuspaikkaansa ja sieltä saamaansa tukeen. Alakin tuntuu omalta.

– Tykkään tehdä käsillä ja huoltomiehellä on riittävästi erilaisia tehtäviä, Yung sanoo,

Molemminpuolinen onnistuminen palkitaan pääkaupunkiseudun oppisopimusviikon päätapahtumassa 10.5., kun Kiinteistöhuolto Toivanen Oy julistetaan Keski-Uudenmaan parhaaksi oppisopimustyönantajaksi 2011. Yungin tietopuolisesta opetuksesta vastaa Keuda Järvenpää.


Oppisopimus vaatii sitoutumista

Jorma Toivanen näkee oppisopimuksen hyvänä keinona kouluttaa nuoria, motivoituneita ihmisiä työelämälähtöisesti. Hän kuitenkin painottaa, että oppisopimus vaatii vahvaa sitoutumista niin opiskelijalta kuin työnantajaltakin.

– Oppisopimusopiskelijaa ei voi ottaa kiireapulaiseksi, vaan pitää varautua siihen, että hänen ohjaamiseensa menee varsinkin koulutuksen alussa aikaa. Sopimukseen on hyvä lähteä sillä mielellä, että tästä tehdään meille ammattilainen, joka pysyy talossa pitkään valmistumisen jälkeenkin.

Hyvän ohjauksen lisäksi reilu palkkaus on tapa sitouttaa oppisopimusopiskelijaa yritykseen.

– Jos maksetaan vain minimipalkkaa, on suuri riski, että opiskelija valmistuttuaan lähtee toiseen firmaan paremman palkan perässä. Yungille on maksettu alusta asti kohtuupalkkaa ja aina kun joku työn osa-alue on opittu, on palkkaa pyritty tarkistamaan.

_______________________________________________________________________________________________

stina.jpg : 404Kb

Kevään 2011 aikana tutuksi tullut laulaja Stina Girs on valmistunut syksyllä 2010 puutarhuriksi oppisopimuksella.                    Stina työskenteli Kukkakauppa Peikonkämmenessä Järvenpäässä ja suoritti tietopuolisen koulutuksen Keuda Mäntsälässä.



Stina osallistui Keudan Oppisopimuskeskuksen järjestämään paikallistapahtumaan Järvenpään Prismassa torstaina 12.5.2011.

Etusivu Oppisopimus Kokemuksia opsosta