Pasilan toimipiste muuttaa uudistettuihin tiloihin Järvenpään Wärtsilänkadulle

Audiovisuaalinen ohjaaja Toni Randén ja media-alan opettaja Marko Alamäki tutustuivat paremmin uusiin tiloihin Järvenpään Wärtsilänkadulla viikon 52 alkupuolella. 

 

Keudassa on tehty loppuvuoden aikana muuttohommia. Pasilan toimipiste muuttaa Wärtsilänkadun toimipisteelle Järvenpäähän. Audiovisuaalinen ohjaaja Toni Randén ja media-alan opettaja Marko Alamäki olivat mukana purkamassa muuttokuormaa viime viikolla. He kertoivat, miltä uudet tilat vaikuttavat ja millaisia ajatuksia muutto herättää.

Opiskelijat palauttivat lainassa oleva kamerat ja muuta kalustoa 4. joulukuuta mennessä. Tämän jälkeen pakattiin loputkin tavarat kasaan Pasilassa ja kuljetettiin uuteen paikkaan. 

”Nyt näin tämän tilan ensimmäisen kerran. Studiota en ole vielä edes nähnyt”, Alamäki kertoi.

”Siellä on vielä remppa menossa”, Randén totesi.

”Kyllähän tämän näkee ihan suoraan, että tilojen puolesta tämä on parempi”, Alamäki täydensi.

Pasilan henkilökunta ja opiskelijat pääsevätkin juuri remontoituihin tiloihin. Alamäki sanoi, että osalle nykyisistä opiskelijoista tulee vähän pidempi matka, mutta nyt he saavat paremmat tilat. Hän lisäsi, että etäopiskelun mahdollisuus tulee varmasti monessa tapauksessa säilymään, kun lähiopetus taas alkaa.

Alamäki pohti, että monet asiat tulevat varmasti helpottumaan muuton myötä. Hän luonnehti, että Pasilassa tiimi oli keskenään ja monia asioita piti hoitaa ja selvitellä itse. Nyt apua löytyy saman katon alta ja monelta eri alalta. Jos esimerkiksi tarvitsee saada jatkossa sähköä jonnekin, niin tarvitsee vain kysyä talon sähköasentajalta. Randén oli samaa mieltä.

”Ison talon etuja on, että löytyy henkilökuntaa, jotka voivat auttaa. Täällä on kunnon studiot, missä pystyy tekemään isompia projekteja. Talosta löytyy muitakin tiloja, kuten liikkasali, mitä saatamme tarvita joissain kuvauksissa. Täällä on sellaisia tiloja, mitä meidän piti aina ennen metsästää kuvauksia varten”, Randén sanoi.

Remontoiduista tiloista ja uudistuksista kerrotaan lisää ensi vuoden puolella!

Muutto4
Muutto3
Muutto1

Jaa sivu