Keuda-päivänä palkittiin henkilöstöä – Katso tästä kaikki palkitut!

Keuda-päivänä palkittiin henkilöstöä – Katso tästä kaikki palkitut!

Julkaistu: 15.1.2021

Keuda-päivänä on ollut tapana palkita Keudassa ansiokkaasti ja pitkään palvellutta henkilöstöä. Tänä vuonna palkitsemistilaisuus muutti muotonsa virtuaaliseksi.

Kuntayhtymän johtaja Hannu Laurila oli tilaisuudessa palkitsemassa Keudan henkilöstöä. Kultainen ansiomerkki annettiin 30 vuoden kunnallisesta palveluksesta ja hopeinen ansiomerkki 20 vuoden kunnallisesta palveluksesta. Keudalaisia palkittiin myös 35 vuoden, 25 vuoden ja 15 vuoden Keudan palveluksesta. Kaikki palkitut eivät päässeet paikan päälle, joten ansiomerkit annettiin heille jälkikäteen. 

Lisäksi palkitsemistilaisuudessa annettiin Keudan yritys- ja elinvoimapalvelujen johtaja Anne Vuoriselle Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki. Merkin on myöntänyt Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari.

Artikkeli jatkuu kuvan alla. AnneVuorinen

Anne Vuorinen vastaanottamassa Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkkiä.

 

Sähkö- ja automaatioalan opettaja Seppo Keskitalo palkittiin kultaisella ansiomerkillä 30 vuoden kunnallisesta palveluksesta. Keskitalo kokee ansiomerkin tunnustuksena pitkästä työurasta, johon kuuluu opiskelijoiden ohjaus ja yhteistyökumppaneiden kanssa työskentely.

Keskitalo toteaa työssään olevan merkityksellisintä työskentely opiskelijoiden kanssa. Hän on saanut ohjata heitä paitsi opiskeluaikana myös heidän työuransa alkuvaiheessa.

”Olen yhteydessä viikoittain myös entisten oppilaitteni kanssa. Vanhimmat ovat valmistuneet 30 vuotta sitten. Monet heistä ovat nykyisin itse sähköurakoitsijoita ja useat nykyiset oppilaat ovat sijoittuneet työharjoitteluun heidän kauttaan ja työllistyneet valmistuttuaan heidän avustuksellaan. Yhteydenpitoa on myös vapaa-aikana”, Keskitalo iloitsee.

Keskitalo kokee Keudan monipuolisena ja mielenkiintoisena työpaikkana.

”Työhöni on kuulunut sähköalan käytäntöjen opettamista ja työharjoittelun ohjaamista. Olen ollut useana vuonna mukana Taitajakisoissa, järjestäjänä ja oppilaiden mukana. Menestystäkin on tullut. Olen ollut myös oppilaiden kanssa vaihdossa Ranskassa. Sähköalan neuvottelukunnan toiminnassa olin mukana reilut 20 vuotta”, Keskitalo kertoo.

Artikkeli jatkuu kuvan alla. 
35ja15vKeudanpalvelua

15 ja 35 vuoden palveluksesta palkittuja keudalaisia. 

Tilaisuudessa palkittiin myös opettaja Helena Mäkelä 35 vuotta jatkuneesta Keudan palveluksesta.

”Palkitseminen merkitsee työn arvostamista. Samalla se on myös kannustavaa”, Mäkelä luonnehtii.

Mäkelä on opettanut Keudassa matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa muun muassa opettajankoulutuksessa, hetken aikaa ammattikorkeaopiskelijoille, eri perustutkintolaisille sekä Valman ja aikuisten perusopetuksen opiskelijoille.

”Viime vuosina olen saanut kohdata, opettaa ja ohjata myös maahanmuuttajaopiskelijoita. Olen itse saanut oppia paljon uusia asioita muista kulttuureista ja se on ollut suuri rikkaus. Päivääkään en antaisi pois”, Mäkelä sanoo.

Hän kokee työssään matematiikan, kemian ja fysiikan tunneilla olevan parasta se, että aina voi itse uudistua ja keksiä uusi tapoja havainnollistaa asioita ja tuoda nämä aineet osaksi arkea ja työelämää.

” Erityisesti ilahduttavat opiskelijoiden lausahdukset: ”Nyt mä tajuun!”, ”Oon alkanu tykätä matematiikasta”, ”Tää fyssan tunti oli tosi mielenkiintoinen”, ”Kiva, kun saa tehdä kemian kokeita, en inhoo enää kemiaa”, Mäkelä toteaa.

 Artikkeli jatkuu kuvien alla. HopeinenAnsiomerkki

Hopeisella ansiomerkillä palkittuja keudalaisia. 

KultainenansiomerkkiKultaisella ansiomerkillä palkittuja keudalaisia. 

 

Tässä kaikki palkitut:

Kultainen ansiomerkki 30 v. kunnallista palvelua            

Ahokainen Marja                   

Aiesi Päivi     

Erkkilä Eija    

Halonen Tiina

Helenius Seija

Keskitalo Seppo                    

Knuuti Anne  

Kyrö Juhani   

Laine Tuija    

Lindqvist Mika                      

Pekkala Matti

Yliniemi Marketta                 

                       

Hopeinen ansiomerkki 20 v. kunnallista palvelua            

Aula Nina      

Bani Eira        

Heikkinen Sonja                    

Kaatrasalo Jussi                     

Kara Ulla-Riitta                     

Kärnä Erja     

Niemi Riitta   

Salin Toivo    

Salmi Sirpa    

Virtanen Tiina

                       

35 v. Keudan palvelua        

Mäkelä Helena                       

Toivanen Eija

                       

25 v. Keudan palvelua        

Aronranta Leena                    

Lampinen Osmo                    

Larkovuo Anne                     

                       

15 v. Keudan palvelua        

Heikkinen Aino                     

Immonen Liisa                       

Jänkälä Stina 

Kärnä Erja     

Liete Marjo    

Ristolainen Jaakko
                       

Paljon onnea kaikille! Kiitos, että olette mukana tekemässä innostavaa ja uniikkia Keudaa!

Jaa sivu