Koirahotelli Haukkula avaa pian ovensa

Koirahotelli Haukkulan virtuaaliavajaisia vietetään pian! Avajaispäivä selviää lähiaikoina.

 

Keuda Saaren kartanon eläintenhoitoalan tiloissa on odottavainen ja innostunut tunnelma. Nimittäin helmikuussa avautuvat samassa rakennuksessa sijaitsevat uusi koirahotelli sekä koirahoitolan tilat.

”Kyllä tätä on odotettu ja kuuleman mukaan asiakkaatkin ovat jo kovasti odottaneet. Me ollaan rakennettu tätä kuin Iisakin kirkkoa koko vuosi. Tässä on oikeasti mietitty, mikä on paras, helpoin ja järkevin ratkaisu. Nyt meillä on tosi hienot tilat”, klinikkaeläinhoitaja ja eläintenhoidon ohjaaja Jenna Heikkilä iloitsee.

Viikonloppuna koirahotellin Facebook-sivulla julkaistiin myös sen nimi: Haukkula. Koirahotelli Haukkulaan päädyttiin opiskelijoiden kesken pidetyn nimikilpailun myötä.

Koirahotellin pyörittämisestä vastaavatkin opiskelijat ohjaajien avustuksella. Koirahotellin puolella on yhteensä 16 paikkaa. Jokaisen koira-asiakkaan tilaan sisältyy myös oma rajattu piha-alue.

”Lisäksi meillä on kaksi paikkaa kissoille. Saamme jaettua ison tilan tarvittaessa väliseinällä kahteen eri hotellihuoneeseen. Myös kissat pääsevät ulos. Ulkotilaan tulee kiipeilyseinä eli kissat pääsevät aika korkeallekin kiipeilemään”, Heikkilä kertoo.

Koirahotelli Haukkulan tiloissa onkin vieraillut jo testiasiakkaina niin koiria kuin kissoja.

”Hankimme tähän testiryhmän, jotta saimme nähdä, miten tämä toimii ja pystyimme reagoimaan, jos jotain tarvitsisi vielä hankkia. Kaikki on mennyt tosi hyvin.”

Artikkeli jatkuu kuvien alla.  Koirahotelli2

Koirahotelli1Klinikkaeläinhoitaja ja eläintenhoidon ohjaaja Jenna Heikkilä esitteli pian avautuvan koirahotellin tiloja. 

Haukkula2Koirahotellin testiasiakkaat olivat tyytyväisiä hotellivierailuun.

Koirahoitolan puolelta löytyy esimerkiksi pesu- ja trimmaustila sekä klinikkatila. Koirahotellissa vierailevalle lemmikille onkin mahdollista varata esimerkiksi kynsienleikkuuta, hampaiden harjausta, trimmausta ja pesuja.

”Ja jos omistaja vaikka toivoo, että koiran kanssa harjoitellaan käskyjä, niin niitäkin me voidaan harjoitella. Koirien kouluttaminen on kuitenkin uutta oppia myös meidän opiskelijoille ja se on hyvä juttu. Jokaiselle koiralle ja jokaiselle omistajalle räätälöidään oma paketti.”

Jokainen koirahotellissa vieraileva koira pääsee lenkille useamman kerran päivässä. Opiskelijat viettävät hyvin aikaa koirien kanssa.

”Koiria ja kissoja hoidetaan tasan niillä ohjeilla, mitä omistajat toivovat”, Heikkilä painottaa.

Heikkilä jatkaa, että koirahotellin omien ulkoilutilojen lisäksi koirahotelli Haukkulan kilpailuvalttina on se, että hotellia pyöritetään opiskelijatyönä. Se näkyy edullisempana hintatasona.

”Tähän on rekrytoitu oma porukka, joka tätä pyörittää. Tiedän nämä opiskelijat ja he ovat todella hyviä. Kyllä minä ainakin oman koirani tänne toisin”, Heikkilä kehuu.

Artikkeli  jatkuu kuvien alla. 

Koirahotelli4
Myös kissat ovat tervetulleita Haukkulaan! Kissojen tilat sijaitsevat eri puolella rakennusta kuin koirien tilat.

Koirahotelli3
Koirahotellin pyörittämisestä vastaavat opiskelijat ohjaajien avustuksella. Koirahotellissa vierailevalle lemmikille on mahdollista varata esimerkiksi trimmausta.

Uuden klinikkatilan myötä Keudassa on alkanut eläintenhoitajien ammattitutkinnon järjestäminen vuoden alusta alkaen. Koulutuksesta valmistutaan klinikkaeläinhoitajaksi. Heikkilä on mukana koulutuksen pitämisessä. Hän on itse aikoinaan valmistunut klinikkaeläinhoitajaksi.

”Eli nyt opiskelijat suorittavat tässä eläintenhoidon perustutkintoa. Sitten he voivat jatkokouluttautua klinikkapuolelle, jolloin he hakevat ammattitutkintoon.”

”Ammattitutkinto on oikea sukellus klinikkamaailmaan. Opinnoissa mennään röntgen-, leikkaussali- ja laboratorioasioihin eli enemmän lääketieteelliseen maailmaan. Se on paljon syvällisempää kuin mitä perustutkinnossa käydään läpi”, Heikkilä jatkaa.

Lopuksi Heikkilä vielä vinkkaa, että koirahotellin linjat ovat jo auki eli omalle lemmikilleen voi jo tiedustella tarvittaessa paikkaa koirahotelli Haukkulasta.

”Nyt jo voi olla yhteyksissä”, Heikkilä hymyilee.

Lisätietoja kuvien alla!Koirahotelli6
Jokaisesta koirahotellin tilasta löytyy luukku, josta pääsee rajatulle piha-alueelle

Koirahotelli5

Uusi klinikkatila mahdollistaa eläintenhoitajien ammattitutkinnon (klinikkaeläinhoitaja)  järjestämisen.


Koirahotelli
Haukkula kertoo toiminnastaan aktiivisesti Facebookissa. Käy tutustumassa ja ottamassa Facebook-sivu seurantaan täältä!

Ensimmäinen eläintenhoidon ammattitutkinnon opiskeluryhmä on aloittanut, mutta uusia koulutusryhmiä tullaan perustamaan. Lue lisää eläintenhoidon ammattitutkinnosta (klinikkaeläinhoitaja) täältä!

 
Koirahotelli Haukkula
Puhelin: 040 174 4454
Käyntiosoite: Maitotie 32, 04920 Saarentaus (Mäntsälä)

Jaa sivu