Kohti unelma-ammattia podcastin neljännessä jaksossa kuullaan huippukokki Dani Hännisen tarina

Kohti unelma-ammattia podcastin neljännessä jaksossa Krista ja Hannu saavat studioon vieraakseen Keudan entisen opiskelijan, nykyisen ravintola-alan yrittäjän Dani Hännisen. Hänninen on kerennyt nuoresta iästään huolimatta työskentelemään huippuravintoloissa, ja hän on tullut tutuksi vuoden 2020 MasterChef Suomi -kilpailusta, jossa hän sijoittui toiseksi.  

”Palo siihen työhön kasvoi syödessä ja kokkaillessa”, kertoo Dani. Uskokaa tai älkää, mutta Hänninen ei nuorempana haaveillut ryhtyvänsä kokiksi, keittiömestariksi tai ravintola-alan yrittäjäksi.  

”Opiskelijalähtöistä, yritetään etsiä jokaisesta parhaat puolet”, toteaa Dani kun Krista tiedustelee häneltä vastausta siitä, millaista opiskelu oli Keudassa.  

”Kun oli näyttänyt sen halun oppia, niin siihen annettiin kaikki mahdolliset eväät”, kertoo Dani. Hän mainitsee useaan otteeseen arvostavansa sitä, että Keudassa opiskellessaan opettajat panostivat siihen, että jokaisesta saataisiin kaivettua esiin parhaat puolet. 

Mikä sai Danin valitsemaan ravintola-alan? Kuka tai ketkä ovat toimineet hänen mentoreina, vaikuttajina ja esikuvina? Kuinka tärkeäksi Dani koki työelämässä oppimisen ja onko hän päässyt itse ohjaamaan opiskelijaa? Millaisia haasteita ja mahdollisuuksia yrittäjänä toimiminen on tuonut, ja millaisia tulevaisuuden suunnitelmia nuorella huippuosaajalla on? Kuuntelemalla jakson, saat vastaukset edellä mainittuihin kysymyksiin. 

”Jos mä saan omalla työlläni edes yhden opiskelijan jäämään alalle tai tulemaan alalle, niin se on ihan lottovoitto”, kiteyttää Dani.  

Kuuntele jakso Spotifysta tai SoundCloudista

Jaa sivu