Lahjoita opiskelijalle polkupyörä kiertotalouden ja yhteisen hyväntekemisen nimissä

Löytyykö nurkistasi toimiva, mutta käyttämätön polkupyörä? Jos löytyy, niin Järvenpäässä sijaitseva Keuda Sibeliuksenväylän toimipiste ottaa niitä mielellään lahjoituksena vastaan!

Lahjoitettuja polkupyöriä annetaan opiskelijoiden käyttöön. Osalla opiskelijoista on vaikeuksia päästä toimipisteelle kulkemisen haasteiden vuoksi. Linja-autoon ei ole varaa ja polkupyörää ei omisteta.

”Kevään ja mahdollisen hybridi- tai jopa lähiopetukseen palamisen myötä haluaisimme varmistaa, että kaikilla opiskelijoilla on mahdollista saapua paikalle vaikka pyöräillen. Tällä ajatellaan myös Sibeliuksenväylän kesätoiminnan mahdollistamista”, toimialapäällikkö Emmi Bani avaa.

Idea polkupyöräkeräyksestä lähti opettaja Elina Karviselta, joka mietti miten voisi auttaa opiskelijoiden kulkemista opintoihin. Kampanjalla toteutetaan myös Keudan arvoja kestävästä kehityksestä ja vastuullisuudesta.

”Kestävä kehitys ammatillisessa oppilaitoksessa tarkoittaa sitä, että erilaisin, monipuolisin toimenpitein vaikutetaan myönteisesti kestävään tulevaisuuteen ja taataan tasa-arvoiset koulutuksen mahdollisuudet tuleville sukupolville. Kestävän kehityksen edistäminen ja ilmastonmuutoksen torjunta Keudassa edellyttää yhteistä mielentilaa ja yhteistyötä”, kommentoi Keudan kestävän kehityksen koordinaattori Jenna Inkinen.

”Kestävyyden ulottamisen useille eri toimialoille ei tarvitse olla haastavaa ja vaativaa, vaan pienet teot yhteisen hyvän vuoksi muodostavat kestävän kokonaisuuden. Tarvitaan yhteistä tekemisen meininkiä. Kierto- ja jakamistalous on kestävän tulevaisuuden yksi tärkeä pilari, joka tukee ekologisen kestävyyden lisäksi sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä”, Inkinen jatkaa.

Ajokunnossa olevan polkupyörän lahjoittajia muistetaan Paatelan opiskelijaravintolan lahjakortilla tai kondiittorien valmistamalla kakulla – kumman haluaakaan valita! Tämän voi lunastaa vaihdossa Sibeliuksenväylän toimipisteellä.

Tarkoituksena ei ole kuitenkaan kerätä kymmenittäin pyöriä. Tarvittaessa siis pidätämme oikeuden olla vastaanottamatta pyörää, jos tarvittava pyörämäärä täyttyy tai jos lahjoitettavat polkupyörät ovat huonokuntoisia. 

”Jos varastossasi lojuu myös osittain korjausta vailla oleva pyörä, otathan myös yhteyttä. Voimme korjauttaa pyöräsi. Pidätämme kuitenkin oikeuden palauttaa sellainen pyörä, jonka korjaaminen vaatisi kokonaisvaltaisen huollon”, Inkinen sanoo.

Jos olet halukas lahjoittamaan polkupyörän, ota yhteyttä:

Emmi Bani
p. 050 434 4128
eira.bani@keuda.fi

Jaa sivu