Kokin työn luovuus kiehtoo – Juno eli Jon Korhonen aloitti ravintola- ja catering-alan opinnot Keudassa

Jon Korhonen on tutustunut ensimmäisen harjoittelunsa aikana monipuolisesti suurtalouskeittiön työtehtäviin. Seuraavaksi hän ottaa haltuun kassatyöskentelyn.

 

Keravan Sarviniitynkadun toimipisteessä sijaitsevassa opiskelijaravintola Safkassa työskentelee tuttu henkilö Suomen musiikkikentältä. Junona tunnettu rap-artisti Jon Korhonen huikkaa iloisen tervehdyksen keittiöstä ja istuu kanssamme alas kertomaan opinnostaan.

Korhonen aloitti ravintola- ja catering-alan perustutkinto-opinnot Keudassa reilu kuukausi sitten. Tällä hetkellä hänellä on menossa työssäoppimisjakso, jota hän suorittaa opiskelijaravintola Safkassa.

”Olen päässyt tekemään oikeastaan kaikkea, mitä suurtalouskeittiössä voi tehdä. Kassatyöskentely on mulla vielä edessä”, Jon kertoo.

Ravintola-alalla toimiminen ei ole Jonille täysin uutta, sillä hänen ystäväpiirissään on ravintoloitsijoita, joita Jon on käynyt toisinaan auttamassa. Myös kuusilapsisen uusioperheen arjessa ruoanlaitto on tullut tutuksi.

Ja alun perin Jon opiskeli hetken aikaa ravintola- ja catering-alaa yläkoulun jälkeen.

”Sitten musahommat lähti sen verran hyvin, että mä ajattelin, että teen vain musaa. Nyt kun tuli korona, ajattelin, että tässä on hyvää aikaa suorittaa opinnot loppuun.”

Erityisesti à la carten oppiminen kiinnostaa

Jon kertoo viihtyneensä opintojen parissa, sillä hän on kiinnostunut oppimaan kaikkea uutta. Eniten hän odottaa opinnoissaan sitä, kun sukelletaan à la carten maailmaan. Jonia kiehtoo pikkutarkka työskentely, jossa voi päästä myös luomaan jotain aivan uutta.

”Se on mun mielestä makee taitolaji. Olisi hienoa päästä tekemään siistejä annoksia tai opetella tekemään jokin juttu, jota kukaan muu ei ole ikinä ennen tehnyt.”

Jon toteaa, että jos hän ei opiskelisi ravintola-alaa, silloinkin hän opiskelisi alaa, jossa pääsisi tekemään paljon käsillä. Hän mainitsee yhtenä esimerkkinä puusepän opinnot.

”Toki tiedän, että ravintola-ala ei ole mitenkään iisiä duunia – se voi olla aikamoista. Mutta se kuitenkin kiinnostaa, sillä haluan päästä tekemään kaikkea tuollaista.”

Jonin tavoitteena on valmistua toukokuussa 2022. Hän toteaa, että jatko-opintojen mahdollisuus on ole missään nimessä poissuljettu vaihtoehto.

 

Uutta musiikkia tekeillä

Musiikki on Jonille kuitenkin aina ykkössijalla. Jon kertoo, että Elokuu-yhtyeen kokoonpanolla on tehty yhteistä musiikkia sekä soolokappaleita Junolle. Lisäksi Jon vaikuttaa yhtyeessä Kuohu. 

”Meiltä tuli just kaksi viikkoa sitten uusi biisi ulos. Yritetään tehdä levy täksi kesäksi, mutta katsotaan nyt, mikä sen julkaisuajankohdaksi tulee. Alun perin meidän piti vetää keikkoja tää kesä, mutta en usko, että se onnistuu.”

Jon kuitenkin kertoo, että ravintolapuolen hommat ovat hyvää vastapainoa musiikintekemiselle. Hänen päivänsä täyttyvät siis tekemisestä, mutta tämä sopii Jonille.

”Ehtii sitä myöhemminkin lepäämään, sitten kun ei enää pysty tekemään.”

 Juno2

Haluaisitko opiskella ravintola- ja catering-alan perustutkintoa Keudassa? Lue lisää opinnoista ja hakeutumisesta täältä!

Jaa sivu