Kohti unelma-ammattia -podcastin toinen kausi käynnistyi

Oletko aina halunnut opiskella sellaista alaa, johon kuuluu kansainvälinen jakso ulkomailla? Keudassa se on mahdollista – kaikilla aloilla!

Kohti unelma-ammattia -podcastin toisella tuotantokaudella juontajana toimii Keudan media-alan opiskelija ja radiotoimittaja Minna Halttunen. Kakkoskauden ensimmäisessä osassa vieraana on Katriina Lammi, joka kertoo Keudan kansainvälisestä toiminnasta.

Kuuntele podcastista tarkemmin, miten kaikilla, niin opiskelijoilla kuin työntekijöillä, on mahdollisuus lähteä kansainväliselle jaksolle Keudassa.

Katriina kertoo, että elokuussa 2021 tehdään päätöksiä siitä, voiko vielä tänä vuonna päästä ulkomaille suorittamaan opinto-osuuksia. Nappaa myös kaikki vinkit siitä, mitä käytännössä on tehtävä, kun lähdet suunnittelemaan omaa kansainvälistä jaksoa!

Kuuntele jakso SoundCloudista tai Spotifysta



Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 720 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli10 000 opiskelijaa. Keuda on vuoden 2020 opetus- ja kulttuuriministeriön valitsema, ammatillisen koulutuksen laatupalkittu koulutuksen järjestäjä.

2020 laatupalkinto intra143

Jaa sivu