Keuda Saaren kartano mukana Luonnonpäivä luomutiloilla 2021 -päivässä

Keuda Saaren kartano osallistuu valtakunnalliseen Luonnon päivä luomutiloilla 2021 -tapahtumaan, jonka tarkoituksena on tutustuttaa ihmisiä luomutilojen toimintaan ja luomutuotantoon. Tänä vuonna tapahtuma pidetään lauantaina 28. elokuuta. Tapahtumassa on vuosittain ollut mukana jopa 40 luomutilaa.

Saaren kartanon avomaalla tuotetaan luomuna useampia avomaan vihanneksia, kuten esimerkiksi kaaleja, sipuleita ja juureksia. Luomuna tuotetaan myös marjakasveja, kuten esimerkiksi pensasmustikkaa. Erikoisuutena ovat maissi ja erilaiset kurpitsat. Kasvihuoneissa viljellään luomuna salaatteja, yrttejä sekä versoja.

Tapahtumapäivän vierailijat ohjataan puutarhamyymälän parkkipaikalta avomaan vihannesmaalle. Avomaalla on muun muassa maissien itsepoimintaa. Lapsille on myös luvassa omaa mukavaa ohjelmaa. Avomaalla vierailijat saavat tietoa kasveista ja niiden viljelystä – toki tarjolla on myös maistiaisia! Lisäksi myymälä tarjoaa kahvia ja mehua. 

Puutarhamyymälässä on myynnissä kaikkia satokauden vihanneksia ja yrttejä.  Tapahtumapäivä Saaren kartanolla ajoittuu kello 12-15 väliselle ajalle, jolloin myös myymälä on avoinna. Muutoin myymälä on avoinna maanantaista perjantaihin kello 9-17.

Muistattehan pitää huolta hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Tapahtuma toteutetaan ulkona, mutta pidetään silti huolta turvaväleistä. Suositamme myös maskien käyttöä, jotta saamme toteutettua turvallisen tapahtuman. 

Pidätämme oikeuden muutoksiin tapahtuman osalta. Seuraamme tarkasti koronatilannetta ja mahdollisia rajoituksia. 

Tervetuloa tutustumaan luomutuotantoon Keuda Saaren kartanon tapaan!

Tutustu täältä Keuda Kukka & Puutarha -myymälään!

Tutustu täältä tapahtumapäivään osallistuviin luomutiloihin!

 

Kuva: Maria Tuominen

Jaa sivu