Työelämätorstai: Näin vahvuudet näkyväksi ja myydään enemmän

Minna Luoma työskentelee omassa yrityksessään nimeltään Sisältötoimisto Rouva Sana.

Oman työnsä ohessa kouluttaja Minna Luoma on kouluttanut yrittäjiä ja asiantuntijoita usean vuoden ajan muun muassa Yksinyrittäjäakatemiassa. Lisäksi hän on kirjoittanut kaksi tavoitteellisen bloggaamisen tietokirjaa asiantuntijoille ja yrittäjille: Minustako bloggaaja? – Bloggaajan käsikirja (2019) ja Minustako bloggaaja? – Bloggaajan työkirja (2021).

Mäntsälän alueelta on noussut toiveita liiketoiminnan kehittämiseen liittyvistä koulutuksista. Keuda on yhdessä mäntsäläläisten yhteistyökumppaneiden kanssa suunnitellut uuden, alalle kuin alalle sopivan koulutuskokonaisuuden. Ensi kertaa toteutettavassa koulutuksessa opitaan, mitä hyötyä on oman osaamisen ja vahvuuksien tunnistamisesta oman alansa ammattilaiselle. Koulutuksen tavoitteena on löytää keinoja, miten saadaan ns. yrityksen ulko-ovi käymään ja kassa kilisemään.

”Ymmärretään siis miksi oman asiantuntijuuden esiin nostamisella on yhteys yrityksen tuloksellisuuteen. Tunnistettujen vahvuuksien esiin tuomiseksi hyödynnetään markkinointiviestinnän keinoja” kertoo kurssin kouluttaja Minna Luoma, joka luotsaa omaa yritystään sisältötoimisto Rouva Sanaa.

Minna on sisällöntuottaja, toimittaja ja kirjallisilla sisällöillä tapahtuvan markkinoinnin ja viestinnän rautainen ammattilainen. Hänellä on 25 vuoden ammattikokemus sisältöjen tuottamisesta eri alustoille ja eri tarkoituksiin. Hän on kouluttanut yrittäjiä ja asiantuntijoita usean vuoden ajan muun muassa Yksinyrittäjäakatemiassa.

Koulutukseen kuuluu viisi lähipäivää, jotka toteutetaan Mäntsälän Lukkarinpolulla. Koulupäivien lisäksi aiheita työstetään omassa työssä, yrityksessä tai harjoittelupaikassa.

Ilmoittaudu heti mukaan Keudan sivujen kautta: https://bit.ly/VahvuudetNakyvaksi

Tarkemmat koulutuksen tiedot löytyvät samalta sivulta.


Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 720 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli10 000 opiskelijaa. Keuda on vuoden 2020 opetus- ja kulttuuriministeriön valitsema, ammatillisen koulutuksen laatupalkittu koulutuksen järjestäjä.

2020 laatupalkinto intra199

Työelämää varten

Jaa sivu