Julkaistu: 26.10.2021

Professori Kirsti Lonka kertoi keväisessä #Murros2021-tapahtumassa key note-esityksessään oppimisesta ja hyvinvoinnista uuden normaalin kynnyksellä.

Hän herätteli kuulijoitaan pohtimaan; Miten tämä poikkeusaika vaikuttaa meidän oppimiseemme sekä opettamiseen ja erityisesti opiskelijoiden hyvinvointiin? Mikä on suurimpia haasteita työssä juuri nyt? Onko se esimerkiksi kontaktin saaminen opiskelijoihin, hyvän työyhteisön ja/tai hyvän fiiliksen ylläpitäminen?  Hän kuvasi tämän hetken opettaja olevan toisaalta kuin chatti-ohjelman juontaja, joka höpöttää siellä yksin ympyrän muotoisille kuville ilman suurempia reaktioita.

Onko tämä nyt sitten oikeasti tulevaisuuden tapa opettaa ja opiskella?

Kirsti kuvasi osuvasti, kuinka suurin osa meistä on tottunut kuvan näyttämään ns. perinteiseen maailmaan, jossa istutaan luentosalissa ja kopeissa. Tämän vuosituhannen nuoret ovat taas tottuneet toisenlaiseen kulttuuriin, kuten Starbucks-kahvilassa juomaan kahviaan ja opiskelemaan samalla luontevasti tietokoneella ja/tai mobiilisti. Tavallaan he ovat tottuneet olemaan samaan aikaan sekä fyysisesti että virtuaalisesti läsnä.  Myös nuorille kuitenkin jatkuva, pelkästään virtuaalinen läsnäolo on yhtälailla haastavaa. Kirsti kiitti esityksessään ammatillisia oppilaitoksia edelläkävijyydestä digitaalisissa oppimisasioissa, verrattuna yliopistojen pölyisiin luentosaleihin. Onneksi yliopistoissakin on alkanut näkymään kasvavassa määrin digiloikkia, kun aiemmat toimintamallit eivät enää yksinkertaisesti sellaisenaan toimi. Suomalaiset opettajat ovat kaikkinensa olleet valtavan innovatiivisia koronan ajan. He ovat ohjanneet ja kannustaneet opiskelijoita kuuntelemaan podcast lenkiltä, pesemään kodin ikkunoita osana kotitaloustunteja sekä kuvaamaan vuodenajan vaihteluista videoita biologian tunneille. Vaihtamaan aktiivisesti ympäristöjä ja liikkumaan, jotta aivotkin saa happea ja virtaa. Vastaavaa, kun saisi enemmänkin tulevaisuudessa myös työpaikoille. Työpaikalla ei juurikaan tunneta välitunteja ja oppilaitoksissakin saattaa olla katkeamattomia opiskelusessioita ja teams-palaveriputkia. Miten oppimisen psykologiaa voisi hyödyntää aiempaa vahvemmin?

Kirsti kertoi taksimatkastaan, jossa taksikuljettaja kertoi osallistuneensa koulutukseen, missä oli pitänyt pelkästään katsoa tuntikausia jotain videoita. Tämä ei ollut kovin toimivaa ja motivoivaa. Aivomme eivät kuitenkaan toimi kuten tietokone tai kovalevy, johon tallennetaan asioita. Eikä se, että joku paasaa tuntikausia luentosalissa tai netissä, ole tehokasta opetusta.

Oppilaitostenkin voi olla vaikeaa muuttaa käytäntöjä, koska niin koulujen kuin yliopistojen toimintakulttuuri koostuu pitkälti rutiineista, kuten seminaareista, luennoista ja tenteistä ja niiden siirtäminen digitaaliseen muotoon ei muuta yhtään mitään. Tällöin ei myöskään tapahdu sosiaalista verkostoälykkyyttä, eli toimintaa missä ihmiset ja heidän apuvälineet toimii saumattomasti yhteen.

Tietokäytännöt muuttuvat ja elävät koko ajan, jokaisella sukupolvella on omat tietokäytänteet. Ensimmäisiä apuvälineitä oli sulkakynä, jota seurasi kirja ja tietokonepääte, joka kulkee tänään mukanamme taskussa. Kun yritetään kehittää opetusta ja toimintamalleja, ne kaatuvat usein vielä instituution rutiineihin, kuten koeviikko, lukujärjestyksiä sekä fyysisiä tiloja.

Hieman on ehkä päästy eteenpäin siitä, kun Kirsti 20 vuotta sitten kirjoitti kirjoituksen otsikolla, että opiskelijoita käytetään kopiokoneina. Mutta kuinka paljon?

Unohtuuko digiloikka, kun oppilaitokset avaavat ovensa ja luentosalit täyttyvät ihmisistä, kun palataan poikkeustilan jälkeiseen aikaan?

Digitaalisia välineitä on käytetty paljon uusintamaan vanhoja käytäntöjä. Tulevaisuudessa pitäisi kehittää sellaista pedagogiikkaa missä opiskelijat aidosti työskentelevät yhdessä jonkun digitaalisen välineen kanssa. Tämä tukee mielenterveyttä ja samalla ryhmäytetään ihmisiä. Teknologia sinänsä ei muuta mitään, jos pedagogiikka ei aidosti kehity.  Digitaalisten välineiden hyöty jää marginaaliseksi, mikäli ajatukset oppimisesta eivät muutu. Oppiminen on tiedon kehittelyä yhdessä eikä vanhan ajatusmallin mukaisesti tiedon siirtämistä opettajalta opiskelijalle.

Ilmiölähtöistä ajattelua on tuotu kouluihin, joskin se on Kirstin mukaan usein tehty kaavamaisesti ja vähän yhdistellään jotain pintapuolista.

Joustavat ajattelun taidot ja uusien mahdollisuuksien näkeminen sekä rakentava vuorovaikutus ja epävarmuuden tunteiden hallinta ovat vaikeita oppia aikuisena, mutta silti niitä pitää jatkuvasti kehittää, erityisesti vaikeina aikoina.

Tämän takia on erittäin tärkeää, että ajattelu ja oppimaan oppimisen taito on se kuningastaito mitä lasten pitää koulussa oppia.  Nykyään ei riitä, että lapsi oppii vaan sisältöjä eri tunneilla eri asioista, vaan hänen tulee oppia kokonaisvaltaista ajattelun taitoa. Kokonaisvaltaiseen ajatteluun liittyy olennaisesti monilukutaito sekä se, että osaa esimerkiksi erottaa, mikä on järkevää keskustelua ja mihin kannattaa osallistua. Toisin sanoen esim. somessa, mikä on botin tuottamaa viestiä ja mikä oikean ihmisen.  

Mitä meidän ei nyt kannata oppilaitoksissa ja työpaikoilla tehdä?

Vanhoja tietokäytäntöjä, luentosaleja, seminaareja ja tenttejä sellaisenaan ei kannata siirtää uuteen ympäristöön. Tai digitalisoida pitkiä luentoja ja oppitunteja, jotka pistävät ihmiset kohtuuttomasti istumaan ruudun äärellä niin, että heidän koko kroppa on hajalla 30-vuotiaana. Ei edetä pelkästään asiakeskeisesti, vaan oppiminen edellä.  Motivoidaan ihmisiä, herätetään heidän kiinnostustansa ja muistetaan tukea heidän oppimistansa edistäviä tunteita, kuten uteliaisuutta, kiinnostusta ja hämmennystä. Lisäksi rajataan pakkotahtisia, jatkuvia onlinekokouksia, joissa ei pidetä edes kunnon välitaukoja.

Mitä sen sijaan kannattaisi tehdä?

Kirsti kuvasi, kuinka koko rakenteen uudistaminen auttaisi toimimaan tuloksellisesti, tehokkaasti ja ennen kaikkea hyvinvoivasti. Yksi suuri asia olisi ottaa laajemmin käyttöön käänteistä oppimista, jossa jaetaan ja tutustutaan ennalta materiaaleihin, joista sen jälkeen kokoonnutaan keskustelemaan.  

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 720 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli10 000 opiskelijaa. Keuda on vuoden 2020 opetus- ja kulttuuriministeriön valitsema, ammatillisen koulutuksen laatupalkittu koulutuksen järjestäjä.

Keuda

Murros

Jaa sivu