Työelämätorstai: Parempi aamu tarjosi inspiroivia puheenvuoroja, palkitsemisia ja yhdessä tekemistä

Keskiviikkona 27. lokakuuta Keudassa vietettiin Parempaa aamua verkkotapahtuman muodossa. Tilaisuus alkoi aamupalalla Keuda-talolla, jossa tapahtumajärjestäjät söivät hyvin ja valmistautuivat kello 9 alkavaan livelähetykseen. Maittavan aamiaisen valmisti ja tarjoili ravintola Breikki.  

Tämän jälkeen alettiin valmistautua lähetykseen. Livelähetyksen hoiti Keudan media-alan oppimisympäristö Sun Media. Upeissa lavasteissa näkyi Keudan opiskelijoiden kädenjälki. Oli floristiopiskelijoiden valmistamia kukkateoksia, rakennusalan opiskelijoiden rakentamia lavasteita, jotka päivitettiin uudeksi sisustuspuolella. Palkinnoiksi annetut taulut olivat Pekka Halosen akatemian opiskelijoiden luomia taideteoksia. Tapahtumajärjestämisessä olivat merkittävässä roolissa myös esimerkiksi liiketoiminnan ja logistiikan opiskelijat.  

Artikkeli jatkuu kuvien alla.

Parempaa aamua oli tekemässä suuri joukko keudalaisia opettajia ja opiskelijoita.

Aamu alkoi Tiina Halmevuon ja Kirsi Talikaisen puheenvuorolla. He toivottivat katsojat tervetulleeksi seuraamaan Parempaa aamua. Puheessa nostettiin esiin muun muassa oppisopimusten ja koulutusten merkitystä. Halmevuo ja Talikainen johdattivat puheessaan seuraavaan aiheeseen eli tänä vuonna palkittaviin työpaikkaohjaajiin, opiskelijoihin ja opettajiin. Lisäksi Halmevuo ja Talikainen kiittivät opiskelijoita ja opettajia, jotka olivat mahdollistaneet Parempi aamu -tapahtuman järjestämisen.  

Ennen palkitsemistilaisuutta päästiin nauttimaan vielä musiikkiesityksestä, jonka tarjosivat Patrik Helenius ja Altti Uhlenius. Palkitsemistilaisuus katsottiin nauhoitteena. Katso palkittujen lista täältä! 

Artikkeli jatkuu kuvien alla.

Arviointijohtaja Tiina Halmevuo ja myynti- ja asiakkuuspäällikkö Kirsi Talikainen.
Patrik Helenius lauloi ja Altti Uhlenius säesti kitaralla.

Tämän jälkeen oli aika antaa puheenvuoro päivän keynote-puhujalle. Lavalle oli saapunut Moneks-Siivous Oy:n toimitusjohtaja Kai Fagerlund. Hän kertoi omasta inspiroivasta matkastaan toimitusjohtajaksi. Hän puhui myös erityisesti jatkuvan oppimisen ja tunneälykkään johtamisen merkityksestä. Fagerlund totesi niiden olevan hänelle henkilökohtaisesti tärkeitä asioita.  

Fagerlund on kasvanut yrittäjäperheessä. Nuorempana hän opiskeli talonrakentajan ammatin ja kokeili rakennusalaa. Työnteko tuli hänelle tutuksi jo nuorena, mutta armeijassa hän havahtui siihen, että johtaminen voisi olla se hänen juttunsa.  

Kun Fagerlundin äiti pyysi hänet töihin Moneks-Siivous Oy:lle, Fagerlund teki selväksi, ettei hän halua tulla valmiiseen pöytään. Hän halusi aloittaa ikkunoiden pesulla sekä ylläpito- ja perussiivoustöiden parissa – ja edetä tehtävissä, jos se tuntuisi luontevalta. Fagerlund etenikin tehtävissään vuosien ajan. Aina kun hän koki saaneensa tietyn osa-alueen haltuun, hän siirtyi uuteen tehtävään. Puheessaan Fagerlund korostikin jatkuvan oppimisen periaatetta. Hän haluaa pitää mielensä avoimena ja oppia uutta  

Fagerlund puhui myös muun muassa hyvinvoinnin merkityksestä.  

”Kun voidaan henkilökohtaisesti hyvin, voidaan tehdä vastuullisia valintoja ja yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita – kantaa oma kortemme kekoon. Jos joku on kestävää kehitystä, niin se.” 

Fagerlundia onkin ajanut eteenpäin halu tehdä merkityksellistä työtä ja antaa yhteiskunnallisesti oma kortensa kekoon. Fagerlundille on tärkeää nostattaa puhtausalaa ja pitää sen tekijöiden puolia. Tästä Fagerlund eteni tunneälykkään johtamisen merkitykseen työelämässä. Hän puhui myös haavoittuvuudesta, kuinka se on hyvä asia. Haavoittuvuus auttaa oppimaan uutta. 

”On vahvuutta olla haavoittuvainen. Et voi olla rohkea, jos et ole haavoittuva.”  

Puheenvuoron lopuksi lavalle saapui vieraita Keudan puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tiimistä: Satu ja Sirpa sekä alan opiskelija Kirsi. He jatkoivat hyvää keskustelua muun muassa työelämätaidoista, alan esihenkilön roolista sekä työelämän muuttumisesta, joka korostaa jatkuvan oppimisen merkitystä.  

Moneks-Siivous Oy:n toimitusjohtaja Kai Fagerlund oli tapahtuman keynote-puhuja.

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 720 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli10 000 opiskelijaa. Keuda on vuoden 2020 opetus- ja kulttuuriministeriön valitsema, ammatillisen koulutuksen laatupalkittu koulutuksen järjestäjä.

Keuda

Keudalainen

Opiskelu

Tapahtumat

Työelämää varten

Jaa sivu