Työelämätorstai: Ensimmäiset raidekaluston asentajaksi valmistuvat Keudan opiskelijat aloittivat syksyllä opintonsa VR FleetCarella

Osaavia raideliikennekaluston asentajia tarvitaan tulevaisuudessa enenevissä määrin liikenteen kasvun ja asentajien eläköitymisen myötä. VR FleetCaren ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän Keudan välillä joulukuussa 2020 allekirjoitettu kumppanuussopimus pyrkii tuomaan ratkaisuja osaavan työvoiman kouluttamiseen. Elokuussa 2021 ensimmäiset Keudan opiskelijat aloittivat lukuvuotensa FleetCarella.

FleetCarella suoritettava osa tutkintoa on 150 osaamispistettä ja kestää vuoden. Käytännössä opiskelijat ovat kolmannen vuoden sähköalan opiskelijoita, sillä asentajan töitä voivat tehdä vain täysi-ikäiset.

”FleetCarella suoritettavan kokonaisuuden sisältöä on suunniteltu tammikuusta 2021 alkaen yhdessä Keudan kanssa. Olemme yhteistyössä verranneet raideliikennekaluston osaamisalan tutkintovaatimuksia ja etsineet meiltä siihen istuvia töitä ja kokonaisuuksia”, kertoo koulutuskoordinaattori Tiina Kaarnalehto.

Opintovuosi on jaettu kolmeen osaan: syksyllä 2021 on 50 osaamispisteen kokonaisuus raideliikennekaluston kunnossapidosta, jossa opiskelijat tutustuvat esimerkiksi perushuoltoihin, käyvät verkkokursseja turvallisuuteen, varikkoympäristöön ja kalustoon liittyen sekä opettelevat työelämän perusteita. Tammikuusta huhtikuuhun opiskelijat syventyvät 50 opintopisteen verran joko sähkömoottorijuniin tai sähkövetureihin ja oppivat haastavampia vikakorjauksia ja huoltoja. Huhtikuusta heinäkuuhun on vuorossa pneumatiikkajärjestelmien asennuksen ja kunnossapidon kokonaisuus, joka on myös 50 opintopisteen laajuinen.

”Meitä oli laaja kattaus mukana suunnittelemassa opintojen sisältöä; tuotantoasiantuntijoita, työnopastajia, työnjohtoa ja koulutusorganisaation henkilöstöä. Pilotista kun on kyse, niin nyt tehdään tarvittavia korjauksia tulevaa varten ja haetaan kokemuksia siitä, miten tämä yhdessä luotu kokonaisuus toimii, kertoo tekninen työnjohtaja”, työpaikkaohjaajana toimiva Toni Kullberg.

Pilotin jälkeen opiskelumahdollisuuksia suunnitelmissa laajentaa

Jokaisella opiskelijalla on oma työpaikkaohjaaja, joka toimii linkkinä koulun ja opiskelijan välillä ja varmistaa, että opinnot etenevät suunnitelman mukaisesti. Työtehtäviä opiskelijoille jakavat työnjohtajat ja varsinaisia asentajan töitä opiskelijat opettelevat FleetCaren asentajien ohjauksessa. Työvuorojen niin salliessa opiskelijoita ohjaavat työnopastajat.

Kunkin 50 osaamispisteen osuuden jälkeen opiskelijoiden täytyy suorittaa näyttö, jossa jakson sisällön osaaminen todennetaan. Tämän yhteydessä käydään arviointikeskustelu. Paikalla on opiskelijan työpaikkaohjaajan lisäksi Keudalta opettaja.

Opiskelijat on jaettu eri kunnossapitoyksiköihin; Pendolinojen kunnossapitoon, lähiliikennekaluston kunnossapitoon ja veturien kunnossapitoon. Suunnitelmissa on, että jatkossa oppilaitosyhteistyötä voitaisiin tehdä muillakin paikkakunnilla.
”Tarkoituksena on, että tämän kokeilun jälkeen meille tulisi enemmän opiskelijoita. Tuotannoistakin ollaan tosi kiinnostuneita ottamaan opiskelijoita vastaan. Nyt kun nämä opiskelumateriaalit ja taustatyö on tehty, ja yhteistyö Keudan kanssa on sujunut hyvin, niin opiskelijoille on helppo tuottaa sisältöä jatkossakin”, Tiina kehuu.

Ensimmäisiltä opiskelijoilta positiivisia kokemuksia

Kevään 2021 aikana VR FleetCare piti Keudan sähköpuolen opiskelijoille kaksi infotilaisuutta VR FleetCaresta ja uramahdollisuuksista raideliikenteen alalla. Opinnoista kiinnostuneet haastateltiin ja ensimmäiselle pilottivuodelle valittiin kolme opiskelijaa.

”Kun kuulin tästä mahdollisuudesta, niin se kyllä herätti kiinnostuksen heti. Ensimmäisellä viikolla täällä oli tosi paljon erilaisia perehdytyksiä, tuli hirveästi tietoa kerralla. Nyt olen syksyn opetellut erilaisia huoltoja ja esimerkiksi testannut jarruja”, kertoo sähköveturipuolen opiskelija Omar Elshamaly.

Käytännön töitä 18-vuotias Omar on opetellut FleetCaren asentajien opastamana. Opintojen etenemisestä pitää huolen Omarin työpaikkaohjaaja, tuotantoasiantuntija Mika Eronen.

”Opiskelijoilla on henkilökohtainen opintosuunnitelma, mitä seuraten varmistetaan, että Omar oppii kaiken mitä tutkintovaatimuksiin kuuluukin. Omar on kyllä innokas ja nopea oppimaan, joten hyvin tämä on mennyt tähän asti”, Mika kertoo.

Ikäerosta huolimatta nuori on otettu ilolla vastaan työyhteisössä.

”Olen viihtynyt täällä tosi hyvin. Ei mennyt kuin muutama päivä, niin tunsin jo kaikki. Asentajat ja työnjohtajat ottivat minut tosi hyvin vastaan”, Omar kehuu.

FleetCarella vietetyn vuoden jälkeen Omar valmistuu Keudasta sähköasentajaksi kesällä 2022.

”Kyllä uskon, että valmistumisen jälkeen aion hakea FleetCarelle töihin. Hommat on jo tuttuja ja isossa talossa on paljon monipuolista tehtävää”, Omar suunnittelee.

”Tämä koulutusyhteistyö on tosi hieno mahdollisuus esimerkiksi sähköalan opiskelijoille päästä sukeltamaan junien maailmaan. Tämä työympäristö on ainutlaatuinen ja kun näitä junakalustoja on Suomessa vain VR:llä niin ei näihin suoraan pääse kouluttautumaan muuta kautta”, Toni toteaa.

 


Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 720 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli10 000 opiskelijaa. Keuda on vuoden 2020 opetus- ja kulttuuriministeriön valitsema, ammatillisen koulutuksen laatupalkittu koulutuksen järjestäjä.

Opiskelu

Työelämää varten

Jaa sivu