Kolumni Keudasta: Verkostoitumista ja vuorovaikutusta Valtakunnallisilla Yrittäjäpäivillä

Keuda

Keudalainen

Työelämää varten

Kolumni Keudasta: Verkostoitumista ja vuorovaikutusta Valtakunnallisilla Yrittäjäpäivillä

On jo marraskuu, mutta ajatukseni palaavat Jyväskylän Paviljongissa 24. – 25.9. pidetyille Valtakunnallisille Yrittäjäpäiville.

Yrittäjäpäivien teemana oli Lisää löylyä! Seminaariohjelma oli monipuolinen puhujineen ja kohtaamisineen. Mieleeni jäivät erityisesti ihmisten ilo kasvokkaisista kohtaamisista ja monet vaikuttavat puheenvuorot huippuesiintyjineen.

Suomen Yrittäjien toteuttamassa tapahtumassa oli osallistujia noin 1200.

Kohtaamisia ja verkostoitumista

Kiinnostavan bisnessisällön ja viihteen lisäksi tapahtumassa oli mahdollisuus kohdata kollegoja ja yhteistyökumppaneita sekä verkostoitua. Muun muassa tilitoimistoalan yrittäjä Susanne Vilkman ja kirjanpitäjä Olivia Roberts (Tilipalvelu Saarela) kertoivat saamistaan hyvistä kontakteista Keudan haastattelussa. Ilmeisen tärkeäksi koettiin myös sosiaalinen kanssakäyminen ja ajatustenvaihto samanhenkisten ihmisten kanssa: Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen totesi tervetulopuheessaan, että kohtaamisilla, vertaistuella, keskusteluilla ja juhlahetkillä on nyt kenties suurempi merkitys kuin koskaan aiemmin.

Myös itse kohtasin monia entuudestaan tuttuja yhteistyökumppaneita ja yrittäjiä sekä tutustuin ilokseni myös uusiin. Jäin pohtimaan erityisesti verkostoitumisen merkitystä, sillä yhteistyö sisäisten ja ulkoisten verkostojen kanssa on keskeistä myös Keudassa ja omassa työssäni.

Moninainen verkosto tuo näkemyksiä ja tietoa. Usein uusi työ tai projekti löytyy verkoston kautta. Verkostoilla on myös tutkittuja yrityksen kasvun edistämiseen ja estämiseen liittyviä merkityksiä, joita tutkijatohtori Mari Suoranta Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta käsitteli esityksessään. Hän kertoi strategisen verkostoitumisen ja muun muassa verkostoitumis- ja yhteistyökyvykkyyden merkityksestä. Strategisia verkostoja rakentamalla voi esimerkiksi yhdistää sisäisiä kyvykkyyksiä ja ulkoisia resursseja tai jakaa riskejä. Verkostoja ovat sisäiset ja sosiaaliset verkostot, bisnes- ja innovaatioverkostot sekä tärkeimpinä asiakasverkostot ja markkinointi- ja myyntiverkostot.

Hyvää vuorovaikutusta ja luottamusta

Ihmisten kohtaaminen ja vuorovaikutus herätti minut pohtimaan, miten luoda asiakkaille hyvää tai jopa erinomaista asiakaskokemusta tilanteista ja olosuhteista riippumatta. Työ on yhä enemmän vuorovaikutustilanteissa tapahtuvaa ongelmien ratkaisemista, jolloin tarvitaan itsensä johtamista, jatkuvaa oppimista sekä kykyä reflektoida opittua ja tehtyä. Verkostovaikuttajan roolissa tarvitaan myös hyviä ihmissuhdetaitoja – kiinnostusta muita ihmisiä kohtaan, arvostusta ja luottamusta.

Puheenvuorossaan Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva käsitteli valmentavaa johtamista, positiivista ilmapiiriä ja joukkuehenkeä. Kanervan mukaan luottamus on oleellista hyvälle vuorovaikutukselle. Kohtaamiset ja keskustelut taas ovat oleellisia luottamuksen sekä avoimen ja rehellisen toimintakulttuurin synnyttämiselle. Joukkueen kokemat tappiot Kanerva kertoi kokevansa erinomaisina oppimistilanteina, sillä ne tarjoavat mahdollisuuden uuden oppimiselle.

On suuri merkitys, miten toisemme kohtaamme ja minkälainen vuorovaikutus meillä on.

Tiivis yhteistyö työelämän kanssa hyödyttää molempia osapuolia

Yrittäjäpäivät toivottavasti antoivat yrittäjille rohkeutta ja voimaa lähteä kehittämään liiketoimintaa, mahdollisuuksien mukaan palkkaamaan työntekijöitä, palvelemaan entistä paremmin omia asiakkaitaan ja siten synnyttämään uutta kasvua ja menestystä. Tai jopa löytämään jatkajan yritykselleen.

Meidän ammatillisen koulutuksen järjestäjien tehtävänä on tuottaa osaamista ja osaajia työelämän tarpeisiin. On tärkeää ymmärtää työelämäasiakkaiden liiketoiminta ja toimiala ja tunnistaa keskeiset tarpeet sekä tarjota uudenlaista näkemystä liiketoiminnan kehittämiseen. Me puolestaan tarvitsemme työelämäyhteistyötä voidaksemme tarjota sopivimmat palvelut ja ratkaisut asiakkaiden tarpeisiin. Tässä ennakointi, yhdessä tekeminen ja verkostomainen toiminta on tärkeää. Jatkuva oppiminen, digitalisaatio sekä vihreä siirtymä haastavat meitä uudistumaan ja uudistamaan. Tiivis yhteistyö hyödyttää molempia osapuolia.

Teksti ja kuva: Anne Öhman

Lisää aiheesta:

Yrittäjäpäivät käyntiin Jyväskylässä – ”Ehdottomasti paras paikka puhua bisnestä ja viihtyä”

Työelämätiistai: Yrittäjän työssä on vapautta, mutta monipuolinen osaaminen on tarpeen

Markku Kanerva kertoo onnistuneen joukkueen rakentamisesta: ”Mädät omenat kannattaa blokata pois”

Presidentti Niinistö Yrittäjäpäivillä: Kuluttajat iloisemmin liikkeellä, palveluala nousee nopeasti

Palkitut Nuoret Yrittäjät tekevät vastuullista liiketoimintaa ja kehittävät uusia toimintatapoja

Valtakunnalliset yrittäjäpalkinnot on jaettu – ”Voiko omaa yritystään rakastaa?”


Kirjoittaja Anne Öhman työskentelee Keudassa yhteyspäällikkönä edistäen erityisesti yrittäjäjärjestöjen ja kehittämisyhtiöiden kanssa tehtävää yhteistyötä ennakoivalla otteella. Keskeinen osa Annen työtä on yrittäjyyttä ja elinvoimaa edistävä viestintä muun muassa Keuda.fi/Työelämätiistai.

Motto: Asiakas on aina ykkönen.

Annen vapaa-aika kuluu matkailun ja kulttuurin parissa. Hänet voi löytää myös kotipuutarhasta tai hyvien dekkareiden parista.


Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 720 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli10 000 opiskelijaa. Keuda on vuoden 2020 opetus- ja kulttuuriministeriön valitsema, ammatillisen koulutuksen laatupalkittu koulutuksen järjestäjä.

laatupalkinnon oikeuttava logo

Keuda

Keudalainen

Työelämää varten

Jaa sivu