Sydänmerkki käyttöön Keudan ravintoloissa

Keudan ravintolapalveluiden tavoitteita on ympäristövastuullisuus, luomun kasvattaminen valikoimissa ja hävikin vähentäminen sekä ravitseva ruokalista. Uusimpana toimenpiteenä ravintolat ovat hakeneet monelle tuttua sydänmerkkiä kertomaan ruokalistansa terveyttä edistävistä annoksista ja tuotteista.

Keudan ravintoloille myönnettiin Sydänmerkki käyttöön lokakuussa 2021, joka otetaan käyttöön pikkuhiljaa marraskuun aikana. Sydänmerkki annoksen yläpuolella kertoo siitä, että kyseinen annos edistää terveyttä ravitsemussuositusten mukaisesti. Tavoitteena on, että jokaiselle päivälle löytyy terveyttä edistävä vaihtoehto. Tämän kylkeen voi valita myös esimerkiksi vähäkuituisempaa leipää, rasvaisempia tai suolaisempia salaatin lisukkeita, mikäli siltä tuntuu. Valinnan vapaus on arvo, joka näkyy ravintolapalveluiden arjessa pysyvästi.

Jo parin viikon ajan on voinut nauttia Sydänmerkki-aterioita Keudan ravintoloissa. Listalta löytyy muun muassa tänään 17.11.2021

  • Keudan kikhernepihvejä mangochilikastikkeella ja höyrytettyjä perunoita
  • Vaihtoehtoisesti MSC-sertifioitua tonnikalakastiketta ja höyrytettyjä perunoita
  • Salaattibuffetista löytyy salaatteja ja Keudan vegaanista salaatinkastiketta.
  • Leipäpöydästä tummaa ruispalaa ja Keiju-levitteellä.
  • Ruokajuomana luomu rasvaton maito tai vesi.

Kaikki nämä sydänmerkittyjä ja tae terveellisestä ruoasta.

Ylijääneet ruoat myydään hävikkiä ennaltaehkäisevänä ruokana edulliseen hintaan. Näin ympäristö ja terveys kiittävät. Tervetuloa syömään Sydänmerkki-aterioita kaikkialle Keudan ravintoloihin.

Terveisin,
Jenna Kauppi, Kestävän kehityksen koordinaattori &
Keudan ravintolapalvelut

Kolumni Keudasta: Ei pöllömpää olla #keudalainen !

Keuda järjestää SAKUstars-kilpailut Tuusulassa 26. – 28.4.2022.

Tapahtuman teema on Vanhassa vara parempi. Teema haastaa kertakäyttökulttuuria ja sukeltaa vastuullisuuden sekä kestävän kehityksen myötä kohti uutta ja parempaa tulevaisuutta. Unohtamatta sakumaisuuden syvintä olemusta. 

Projektipöllömme Janne Jousiaho on koonnut hienon ja aktiivisen työryhmän tapahtumaa rakentamaan. Keuda järjesti edellisen kerran tapahtuman 10 vuotta sitten, ja työryhmässä on useampi jäsen, jotka ovat siis jo vanhoja konkareita. Minun oli helppo tulla mukaan projektiin, kun tietotaitoa on jo valmiiksi paljon. On ihanaa, miten tämä projekti yhdistää meitä keudalaisia yli toimipisteiden ja työtehtävien. Minusta on ollut mahtavaa tutustua uusiin ihmisiin ja luoda uutta näkökulmaa myös omaan työhöni. On hienoa, että meillä tämä kaikki on mahdollista! 

Olen työskennellyt yli kuusi vuotta Keudalla ja aina vierestä seurannut SAKUstars-tapahtumia:

Nuorten intoa osallistua näihin kulttuurikilpailuihin sekä saada nautinnollista vastapainoa opinnoillensa.

Nyt keväällä 2021, kun tarjoutui mahdollisuus loikata itse mukaan tapahtuman järjestelyihin, niin en kyllä miettinyt hetkeäkään, ettenkö osallistuisi.

Minä kilpailusihteerinä #uniikkia. Meidän kisatoimistomme sijaitsee Peltolassa, jossa työskentelen osan viikkoa ja oma työni koulutusassistenttina on sitten Sarviniitynkadulla. Työnkuvani tällä hetkellä on siis erittäin monipuolista ja innostavaa. 
Kilpailusihteerin tehtävän kuvaan tutustuminen alkoi jo keväällä 2021, kun kävimme vierailemassa Iisalmessa YSAO:n järjestämiin kilpailuihin. Siitä sitten pikkuhiljaa on minullekin valjennut tämän projektin suuruus ja työtehtävien määrä.

Kilpailusihteerin tehtävät teen oman työni ohessa, joten tänä vuonna tuo itsensä johtamisen jalo taito tulee tarpeeseen! 

Nyt syksyn ajan olemme tehneet paljon taustatyötä tapahtumaa varten. Paljon siis suunnittelua ja ideointia siitä mitä huhtikuun tapahtumapäivät pitävät sisällään. Olemme etsineet tuomareita sekä lajivastaavia. Tehneet materiaalihankintoja, majoitusjärjestelyjä, yhteistyökumppaneiden hankintaa, kisakirjeiden lähettämistä muihin oppilaitoksiin sekä verkkosivujen päivitystä. Tässä vain pieni esimerkki mitä kaikkea kisatoimistolla tehdään. Vuoden alusta aukeaa ilmoittautumiset, ja sitten kaikki tekeminen konkretisoituu ja saan taas uudenlaista tekemistä ennakkotöiden sekä ilmoittautumisien mukana.

Laittakaahan siis seurantaan nämä sivut

www.sakustars.fi/2022

ja innostukaa meidän kanssa tapahtumasta! 

Arvostamme opiskelijoiden sekä henkilökunnan panosta tapahtumajärjestelyissä. Ja pyrimme innostamaan mahdollisimman monia mukaan tapahtumajärjestelyihin. Jo toistamiseen tapahtumassa on myös henkilöstösarja, johon ehdottomasti kannattaa osallistua, jos tuntee pienenkin kulttuurillisen kipinän itsessään. Mikäs sen parempaa kuin nähdä työkavereistaankin uusia puolia ja taitoja. 

Uudistumme varmasti edellisistä vuosista ja vireillä on ihan mielettömiä juttuja tapahtumaa varten. Toivomme tietenkin, että korona tilanne sallii meille live-kilpailut ja osallistujia tulisi paljon. VAU. Tarinaa minulla riittäisi vaikka kuinka ja paljon, mutta tähän on hyvä lopettaa. 

Ei siis Pöllömpää, olla kilpailusihteeri.

Iloa ja valoa kaikille!

Johanna Heikkinen Toimistopöllö


Kirjoittaja Johanna Heikkinen työskentelee Keudassa koulutusassistenttina ja otona SAKUstarsin kilpailusihteerinä. Hoidetaan homma -asenteella työskentelevä Johanna on ehtinyt kuuden Keuda-vuoden aikana työskentelemään eri toimialoilla sekä tutustumaan niin keudalaisiin kuin asiakkaisiinkin työtehtävien puitteissa. Johannan mottona on Muumipapan miete: ”Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.”



Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 720 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli10 000 opiskelijaa. Keuda on vuoden 2020 opetus- ja kulttuuriministeriön valitsema, ammatillisen koulutuksen laatupalkittu koulutuksen järjestäjä.

Kieltenopettajien kansainvälinen kattojärjestö FIPLV palkitsi keudalaisen Päivi Aiesin ansiokkaasta työstä

Onneksi olkoon Päivi Aiesi!

Huomio ammattikieliin

Kieltenopettajien kansainvälinen kattojärjestö FIPLV myöntää vuosittain FIPLV Award -palkintoja ansioituneille kieltenopettajalle. Suomen kieltenopettajien liitto SUKOL ry:n ehdotuksesta FIPLV Award -palkinnon saa tänä vuonna Päivi Aiesi, joka opettaa englantia Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudassa.

Tunnustuksella SUKOL haluaa kiinnittää huomiota ammatillisen toisen asteen kieltenopetukseen ja teknologian käyttöön kieltenopetuksessa. 

Päivi Aiesi on työssään kehittänyt liiketoiminnan ja asiakaspalvelun englannin opetusta ja oppimateriaaleja ja painottaa opetuksessaan viestintä- ja vuorovaikutustaitoja. Hän on toiminut aktiivisesti kansainvälisyysprojekteissa ja opiskelijavaihdoissa sekä kieltenopettajien yhdistystoiminnassa. 

Päivi Aiesi on mukana oppilaitoksensa oppimislaboratoriossa ja on käyttänyt opetuksessaan tekoälyä ja virtuaalitodellisuutta hyödyntäviä työkaluja. Esimerkiksi virtuaaliassistentti Alexa on tuttu hänen opiskelijoilleen. 

Aiesilla on pitkä työhistoria eri koulutusasteilta. Hänellä on kokemusta englanti toisena kielenä (ESL) opetuksesta, kansainvälistymisestä ja verkko-opetuksesta. Aiesilla on vahva tietotekninen osaaminen ja hän on ollut mukana kehittämässä tukiälyn käyttöä ammatillisessa kieltenopetuksessa.

FIPLV Award on jaettu SUKOLin liittokokouksessa Helsingissä lauantaina 30.10.2021

SUKOLin tiedote Kieltenopettajille palkintoja – Suomen kieltenopettajien liitto ry (sukol.fi)


Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 720 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli10 000 opiskelijaa. Keuda on vuoden 2020 opetus- ja kulttuuriministeriön valitsema, ammatillisen koulutuksen laatupalkittu koulutuksen järjestäjä.