Lähihoitajaksi valmistunut Amira perusti oman yrityksen

Opiskelu

Keuda

Opiskelijan ääni

Terveys- ja hyvinvointialat

Valmistuminen

Lähihoitajaksi valmistunut Amira perusti oman yrityksen

Julkaistu: 12.5.2022

Keudasta on valmistunut jälleen liuta uusia ammattilaisia! Huhtikuussa valmistui yhteensä 272 opiskelijaa eri ammatillisista koulutuksista. Yksi kevään valmistuneista on sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittanut Amira Ikar. Hänen opintonsa etenivät todella jouhevasti. Hän nimittäin suoritti opintonsa yhdessä lukuvuodessa.

Amiralla on taustalla merkonomin tutkinto. Viime vuoden keväällä hänellä kuitenkin heräsi voimakas kiinnostus sosiaali- ja terveysalaa kohtaan. Koulutustaustansa puolesta häntä kiehtoi erityisesti ajatus alan yrittäjyydestä. Tästä syystä hän päätti hakea opiskelemaan Keudaan.

”Minua kiinnostaa koko hoitoala. On hienoa, että tässä työssä pystyy omalla osaamisella ja ammattitaidolla auttamaan ihmisiä ja täyttämään sen hoidon tai läheisyyden tarpeen”, Amira kuvailee.

Amira hankki osaamista pääasiassa työpaikalla oppien ja verkko-opintoja hyödyntäen. Opintojensa aikana Amira onkin päässyt työskentelemään muun muassa vammaisten asumispalveluyksikössä sekä tekemään keikkaa niin ikäihmisten kuin lapsiperheiden kotihoitotyössä.

Työpaikalla hankittua osaamista täydensivät iltaopintojen pajat, joissa harjoiteltiin lisää hoitotoimenpiteitä ja lääkehoitoa. Keudassa lähihoitajaopintojen tarjontaa on kehitetty joustavaksi ja vastaamaan työelämässä mukana olevien opiskelijoiden tarpeita. Tarjonnasta löytyy paljon verkko- ja iltaopintoja.

”Opinnot ovat olleet hyvin antoisia. Parasta Keudassa on ollut se, että opinnot voidaan räätälöidä hyvin yksilöllisesti ja täällä saa paljon tukea. Opinnot ovat myös joustavia, niissä voi edetä omaan tahtiin”, Amira jatkaa.

Valmistumisen jälkeen Amiralla onkin selkeät suunnitelmat, kuinka hän aikoo yhdistää osaamisensa liiketoiminnan ja sosiaali- ja terveysalan osalta.

”Olen perustanut hiljattain hoiva-alan yrityksen nimeltä Soteva. Toimintaan kuuluu henkilöstönvuokrausta eli tuotan yritykselle henkilöstöpalveluja. Asiakkaina ovat yritykset, joilla on puutetta tekijöistä. Näin saadaan tekijöitä sekä hoitajille kilpailukykyistä palkkaa. Molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä. Teen myös itse kotihoitoa”, Amira kertoo.

Lämpimät onnittelut upeasta saavutuksesta, Amira!

Tutustu sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon täältä!


Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 820 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 10 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Vuosi 2022 on juhlavuosi, kun Keuda täyttää 60 vuotta.

Logo, jossa lukee 60 vuotta ammatillista koulutusta Keuda.

Opiskelu

Keuda

Opiskelijan ääni

Terveys- ja hyvinvointialat

Valmistuminen

Jaa sivu