Koulutukset / Tekniikan alat /

Innostu ja onnistu teollisuusaloilla – alle 30-vuotiaille nuorille

Työvoimakoulutus

Innostu ja onnistu teollisuusaloilla – alle 30-vuotiaille nuorille

Työvoimakoulutus nro 701267

Lisää suosikkeihin

Koulutus alkaa: 29.11.2021

Hakuaika päättyy: 14.11.2021

Koulutuksen kohderyhmänä ovat työttömät tai työttömyysuhan alaiset teollisuuden (kone-ja tuotantotekniikka, sähkö, rakennus) aloista kiinnostuneet alle 30-vuotiaat työnhakijat, joiden osaaminen ei vastaa työmarkkinoiden tarpeita. Tämä koulutus soveltuu erityisesti niille, jotka eivät ole vielä löytäneet omaa alaansa tai saaneet haluamaansa opiskelupaikkaa.

Koulutuksen tavoitteena on työttömän nuoren osaamisen kehittäminen työmarkkinoiden osaamisvaatimusten mukaisiksi siten, että henkilö työllistyy, siirtyy muuhun ammatilliseen koulutukseen tai aloittaa yritystoiminnan.

Lisätiedot

Henkilö tietää koulutuksen käytyään omat mahdollisuutensa edetä urapolullaan kohti tavoitettaan. Hänellä on selvinnyt valitsemansa alan työtehtävissä vaadittava keskeinen osaaminen, hän on jo hankkinut työpaikalla osaamista perustason työtehtävistä. Koulutuksen käynyt on sähköistänyt osaamisena ja laatinut koulutusajaltaan sähköisen portfolion sekä positiivisen CV:n ja on sillä osoittanut hankkineensa taitoja digitaalisten työvälineiden käytöstä.

Näiden lisäksi tavoitteena on löytää hakijan vahvuusalueita ja vahvistaa niitä koulutuksen aikana. Lisäksi osallistujat saavat käsitystä siitä, miten digitaalisuus muuttaa työelämän eri työtehtäviä ja niiden osaamisvaatimuksia. Koulutuksessa sovellettava työkykypassi on olennainen osa valmistautumista työelämään siirtymisessä. Tällä varmistetaan, että opiskelija tunnistaa alaan liittyvät työkykyhaasteet ja omat mahdollisuutensa vaikuttaa omaan ja työyhteisönsä työhyvinvointiin työkykyä edistävästi.

Koulutuksen aikana opiskelija tekee osaamisestaan portfolion ja oppii hyödyntämään oman osaamisensa markkinoinnissa verkkoympäristöjä sekä sosiaalisen median kanavia. Koulutuksen tavoitteena on edistää opiskelijoiden verkostoitumista toistensa sekä luovien alojen työelämän kanssa. Alusta asti koulutus rakennetaan yhdessä tekemisen ja tiimityön ympärille. Tiimin avulla opiskelija harjoittelee työelämässä tarvittavia taitoja, ideoi ja kehittää yhteistä liiketoimintaa, hankkii asiakkaita ja toteuttaa työelämäprojektin. Koulutus tukee opiskelijan sisäistä yrittäjyyttä, ohjaa oman osaamisen muuttamista tuotteiksi tai palveluiksi sekä sen aikana tutustutaan luovien alojen työllistymisen tapoihin.

Sisältö

Koulutus on käytännönläheistä ja sen aikana tutustutaan muun muassa seuraaviin teemoihin:

  • Virtuaalitodellisuus
  • Robotiikka
  • 3D-mallinnus
  • Drone-käyttö
  • 3D-tulostaminen
  • yrittäjyys ja osuuskuntatoiminta

Koulutuksen aikana suoritetaan työturvallisuuskortti, tulitöiden työturvallisuuskortti, hätäensiapukoulutus, työkykypassi tai sen osia.

Toteutus

Koulutus koostuu pääsääntöisesti kontaktiopetuksesta oppilaitoksessa poikkeustilanne huomioiden sekä yrityksessä toteutettavasta työelämään tutustumisjaksosta. Koulutus on päiväopiskelua. Opinnoissa on eduksi tietotekniset perusvalmiudet.

Hakeutuminen

Työvoimakoulutus on tarkoitettu ensisijaisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille TE-toimiston tai kuntakokeilun asiakkaille, joiden työnhaku on voimassa ja ovat 20-29 vuotiaita.
Koulutukseen hakeudutaan täyttämällä koulutushakemus työhallinnon internet-sivuilla (www.te-palvelut.fi -> haussa oleva työvoimakoulutus, hakutunnuksena koulutuksen numero 701267) tai jättämällä hakulomake työ- ja elinkeinotoimistoon. Mikäli täytät sähköisen hakemuksen ilman pankkitunnuksia, on Sinun vahvistettava hakemuksesi TE-toimistossa ennen hakuajan päättymistä. Koulutushakemuksesi käsittelyä voit seurata www.te-palvelut.fi > Oma asiointi > koulutushakemus.

Valinnat koulutukseen tehdään hakemusten ja mahdollisen haastattelun perusteella, joten täytä hakemuksesi huolella, mm. kerro SELKEÄSTI PERUSTELUT KOULUTUKSEEN HAKEUTUMISELLE.
Jos äidinkielesi ei ole suomi kerro hakemuksessasi oletko ollut suomen kielen tasotestissä. Jos olet ollut, niin kerro milloin. Kerro myös minkä testituloksen sait. Mikäli suomen kielen taitoasi ei voida muulla tavoin osoittaa, saat kutsun osaamiskartoitukseen.

Koulutuksen aikaiset etuudet

Tietoa työvoimakoulutuksesta ja koulutuksen aikana maksettavista taloudellisista etuuksista saa puhelimitse TE-palveluiden Koulutusneuvonnasta p. 0295 020 702 ma- pe klo 9.00-16.15 tai www.facebook.com/koulutusneuvonta.

Hakeutuminen TE-palveluiden sivuilta

Kysy lisää!

Jokelainen Jere-Mikko

Opettaja

+358504701590

jere.jokelainen@keuda.fi

Toimipiste

Wärtsilänkatu 7, Järvenpää

Jaa sivu

Tulosta sivu

Ajankohtaista alalla