pha

Kansanopistokoulutus

Keudan Pekka Halosen akatemian toimipisteessä on myös kansanopisto. Sen tavoitteena on kehittää kuvataiteen koulutusta, joka kohdistuu taiteen ammattiopetuksen ja toisaalta työväen- ja kansalaisopistojen opintojen väliin. Kansanopistossa on opetusta kolmella eripituisella linjalla. Järjestämme myös kuvataiteen lyhytkursseja. Toimintamme lähtökohtana on kuvataiteen perinteen ja nykytaiteen yhteyden etsimisessä. Olemme jatkamassa Tuusulan Rantatien taiteilijayhdyskunnan 1900-luvun alussa syntynyttä sivistyksellistä perinnettä tämän päivän koulutuksen keinoin. Koulutustarjontaa on suunnattu erilaisille kohderyhmille, alan jatko-opintoja suunnitteleville nuorille tai työelämästä taukoa pitäville, eläkkeellä oleville, sekä kuvataidetta opiskelleille ja harrastaneille aikuisille. Lyhytkursseilla tarjoamme erikoistekniikoita myös taiteen ammattilaisille tai kuvataideopettajille.

Kuvataidelinja

Kuvataiteen syventävä linja

Teemallinen kuvataiteen linja

Vaihde

09 273 81
info@keuda.fi