Arviointi

Palaute osaamisen kehittämisestä

Ennen osaamisen arviointia sinun on oikeus saada palautetta osaamisesi kehittymisestä tutkinnon suorittamisen tai koulutuksen aikana. Tutkintokoulutuksen ja valmentavan koulutuksen aikana osaamisesi kehittymistä arvioivat ja siitä antavat palautetta opetuksesta vastaavat opettajat ja muut opiskelijan opetukseen, ohjaukseen ja tukeen osallistuvat koulutuksen järjestäjän edustajat, sekä työpaikalla järjestettävän koulutuksen aikana myös vastuullinen työpaikkaohjaaja. Annettavalla palautteella sinua ohjataan ja kannustetaan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisten tavoitteiden saavuttamiseen sekä kehitetään edellytyksiäsi itsearviointiin. Palautetta annetaan osaamisen hankinnassa ajantasaisesti ja työtehtävään liittyen niin, että saat tietoa nykyisestä osaamisestaan verrattuna ammattitaitovaatimuksiin/osaamistavoitteisiin sekä valmennusta osaamisen kehittämiseen.

Osaamisen osoittaminen

Tutkinnon osien edellyttämä ammattitaito ja osaaminen osoitetaan tekemällä käytännön työtehtäviä aidoissa työtilanteissa ja työprosesseissa (näyttö). Näytössä  osoitat, miten hyvin olet saavuttanut tutkinnon perusteissa määritellyn keskeisen ammattitaidon tai osaamisen. Yhteisten tutkinnon osien (YTO) suorittamiseksi vaadittava osaaminen voidaan tarvittaessa osoittaa myös muulla tavoin. Valmentavan koulutuksen (VALMA) osien suorittamiseksi vaadittava osaaminen osoitetaan muulla tavoin kuin näytössä.

Näytöt suunnitellaan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan (HOKS) sen mukaan kuin niiden toteuttaminen on tiedossa, suunnitelmaa tarkennetaan ja päivitetään tarpeen mukaan. Suunnitelma HOKSiin tehdään tutkinnon osittain.

Osaamisen arviointi

Arvioijat arvioivat osaamistasi tutkinnon tai koulutuksen osittain sekä yhteisten tutkinnon osien osalta osa-alueittain. Osaamisen arvioinnin perusteella arvioijat antavat ammatillisten tutkinnon osien, yhteisten tutkinnon osien ja niiden osa-alueiden sekä valmentavan koulutuksen (VALMA) osien arvosanat osaamisen arviointiasteikon mukaisesti.

Ammatillisten tutkinnon osien osaamisen arvioinnin toteuttavat ja arvioinnista päättävät yhdessä tutkinnon osittain opettaja tai erityisestä syystä muu koulutuksen järjestäjän edustaja ja toinen työelämän edustaja.

Valmentavan koulutuksen (VALMA) osien sekä yhteisten tutkinnon osien ja niiden osa-alueiden osaamisen arvioinnin toteuttaa ja arvioinnista päättää opettaja tai erityisestä syystä muu koulutuksen järjestäjän edustaja. Silloin kun yhteinen tutkinnon osa (YTO) tai sen osa-alue toteutetaan ja arvioidaan ammatillisen tutkinnon osan yhteydessä, osaamisen arvioinnissa voidaan kuulla työelämän edustajaa.

Sinulla on mahdollisuus antaa itsearviointia suoritukseesi liittyen. Itsearviointi ei vaikuta osaamisen arviointiin tai siitä annettavaan arvosanaan.

Osaaminen osoitetaan ja arvioidaan perustutkinnoissa asteikolla 0-3 tyydyttävä T1, hyvä H2 ja kiitettävä K3. (31.7.2018 asti) ja asteikolla 0- 5 (1.8.2018 alkaen) tyydyttävä T1-2, hyvä H 3-4 ja kiitettävä K5. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa Hyväksytty/Hylätty.

Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen

Sinulla on mahdollisuus osaamisen osoittamisen uusimiseen, jos osaamisen arviointi on hylätty. Koulutuksen järjestäjän tulee järjestää opiskelijalle mahdollisuus myös osaamisen arvioinnin perusteella annetun hyväksytyn arvosanan korottamiseen.

Mukautettu arviointi

Suorittamasi tutkinnon perusteissa on määrätty, jos osaamisen arviointia ei voida mukauttaa tai ammattitaitovaatimuksista/osaamistavoitteista ei voida poiketa. Ammattitaitovaatimusten mukauttamisesta saat lisätietoa vastuuohjaajalta ja erityisopettajalta.

Osaamisen arvioinnin oikaisupyyntö

Sinulla on oikeus saada tieto arviointiperusteiden soveltamisesta osaamisesi arviointiin. Jos olet tyytymätön arviointipäätökseen, voit pyytää arvioijilta kirjallista arvioinnin tarkistamista 14 päivän kuluessa siitä, kun olet saanut arvioinnin tulokset.  Arvioijien on tehtävä päätös tarkistamisesta ilman aiheetonta viivyttelyä. Jos olet edelleenkin tyytymätön saamaasi tarkastamista koskevaan päätökseen, voit tehdä oikaisupyynnön asianomaiselle (omaa tutkintoa käsittelevälle) työelämätoimikunnalle kirjallisesti. Oikaisu on pyydettävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedonsaannista.

Mikäli olet valmentavan koulutuksen (VALMA) opiskelija ja olet tyytymätön arvioinnin tarkastamista koskevaan päätökseen, voit pyytää rehtorilta kirjallista oikaisua. Oikaisu on pyydettävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedonsaannista.

 

 

Vaihde

09 273 81
info@keuda.fi