Opinto- ja uraohjaus

Kaikki keudalaiset opettajat ja ohjaajat ovat tukenasi opintojesi aikana. Vastuuopettajat, opinto-ohjaajat, ammattiohjaajat, yto- ja ammattiopettajat sekä koko opiskeluhuollon väki tekevät yhteistyötä parhaaksesi. Ohjauksen tavoitteena on tiedottaa, tukea ja motivoida sinua tutkinnon suorittamisessa sekä lisätä hyvinvointia, ehkäistä opintojen keskeyttämistä, edistää työllistymistä ja tukea jatko-opintoihin hakeutumista.

Vastuuopettaja

Laadit HOKSin yhdessä vastuuopettajasi kanssa ja seuraatte yhdessä myös sen toteutumista. Ota asioita puheeksi oman opettajan kanssa matalalla kynnyksellä aina kun mieltäsi askarruttaa jokin asia. Voit myös varata aina halutessasi ajan HOKSin päivitykseen. Silloin ajankohtaisia voivat olla esimerkiksi seuraavat asiat:

Opinto-ohjaaja

Opintojesi ja tulevaisuutesi suunnitteluun liittyvissä asioissa (ks. listaus yllä) voit aina olla yhteydessä myös omaan opinto-ohjaajaasi. Yhteystiedot löydät tämän sinun lopusta, voit varata ajan myös sähköisesti. Saat siis aina tarvittaessa henkilökohtaista ohjausta ja opinto-ohjaajat järjestävät myös opiskeluasi ja urasuunnitteluasi tukevia tapahtumia. Ole aktiivinen oman tulevaisuutesi suunnittelun suhteen niin opintojesi aikana kuin opintojen päättyessä. Opinto-ohjaajat kannustavat ja ohjaavat sinua opintojen suunnittelun lisäksi oman osaamisesi sanoittamiseen, työnhakuun, jatko-opintojen ja tulevaisuuden työelämän suunnitteluun. Urasuunnittelu on osa opintojasi ja koko elämänmittainen prosessi, johon kannattaa panostaa.

JÄRVENPÄÄ

Wärtsilänkatu 7

Tiina Huuhtanen

  • pintakäsittelyalan pt
  • rakennusalan pt
  • talonrakennusalan at
  • talonrakennusalan eat

Muut tehtävät:
markkinointitapahtumien koordinointi, ohjauspäivät, orientaatio, markkinointi, lukio-opinnot, HYRY

Wärtsilänkatu 7
– joka arkipäivä

Sähköinen ajanvaraus

050 434 4121 / tiina.huuhtanen@keuda.fi

Uusi opinto-ohjaaja tulossa

  • sähkö- ja automaatioalan pt
  • tutkintokoulutukseen valmentava koulutus, TUVA

Muut tehtävät:
PopUp-pajat, Taitaja9, orientaatio, lukio-opinnot, AMK-väyläopinnot

Wärtsilänkatu 7

@keuda.fi

Veera Metso

  • kone- ja tuotantotekniikan pt
  • teknisen suunnittelun pt
  • turvallisuusalan pt

Muut tehtävät:
tuutoritoiminta, orientaatio, HYRY

Wärtsilänkatu 7
– joka arkipäivä

Sähköinen ajanvaraus

040 352 5467 / veera.metso@keuda.fi

Ulla-Riitta Piippo

  • ajoneuvoalan pt
  • media-alan ja kuvallisen ilmaisun pt
  • puualan pt
  • taideteollisuusalan pt, sisustusalan osaamisala

Muut tehtävät:
vankilaopetus, orientaatio

Wärtsilänkatu 7
– joka arkipäivä

Sähköinen ajanvaraus 

050 430 2753 / ulla-riitta.piippo@keuda.fi

Sibeliuksenväylä 55

Mirja Pitkänen

  • Elintarvikealan pt
  • Matkailualan pt
  • Ravintola- ja cateringalan pt
  • Tekstiili- ja muotialan pt
  • Leipomoalan at
  • Lähiesimiestyön at
  • Matkailualan at
  • Ravintolan asiakaspalvelujen at
  • Ruokapalvelujen at
  • Tekstiili- ja muotialan at
  • Yrittäjän at
  • Erityisruokavaliopalvelujen eat
  • Tekstiili- ja muotialan eat
  • Johtamisen ja yritysjohtamisen eat
  • Majoitus- ja ravitsemisalan esimiestyön eat
  • Tuotannon esimiestyön eat
  • Yksinyrittäjäakatemia
  • Tuva-koulutus

Muut tehtävät:
tuutoritoiminta, markkinointitapahtumien koordinointi, ohjauspäivät, orientaatiopäivät, lukio-opinnot

Sibeliuksenväylä 55
-joka arkipäivä

050 350 7546 / mirja.pitkanen@keuda.fi

MÄNTSÄLÄ

Susan Sundström-Varjonen

  • maatalousala
  • metsäala

Saaren kartano
050 4419 930 / susan.sundstrom-varjonen@keuda.fi

Johanna Leinonen

  • luonto- ja ympäristöala
  • puutarha-ala
  • rakennusala (maarakennus)

Muut tehtävät:
HYRY, orientaatiopäivät, ohjauspäivät

Saaren kartano
– joka arkipäivä

Sähköinen ajanvaraus

040 174 5508 / johanna.leinonen@keuda.fi

Eija Toivanen

  • Ravintola- ja catering-alan pt, kokki (PT)
  • Sähkö- ja automaatioalan pt, sähköasentaja (PT)
  • Autoalan pt – ajoneuvoasentaja, varaosamyyjä, automyyjä (PT)
  • Logistiikan pt – varastonhoitaja (PT)
  • Sosiaali- ja terveysalan pt – lähihoitaja (PT)
  • Rakennusalan pt – talonrakentaja (PT)
  • VALMA, Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus

Muut tehtävät:
tuutoritoiminta, ohjauspäivät, lukio-opinnot, orientaatiopäivät, HYRY, Taitaja9

Lukkarinpolku 2
– tiistai, keskiviikko ja perjantai

Sähköinen ajanvaraus

050 321 9155 / eija.toivanen@keuda.fi

KERAVA

Salme Larvala

  • liiketoiminnan pt

Muut tehtävät:
markkinointitapahtumien koordinointi, ohjauspäivät, lukio-opinnot (merkonomit), orientaatiopäivät, HYRY

Keskikatu 3
– joka arkipäivä

Sähköinen ajanvaraus

050 364 0529 / salme.larvala@keuda.fi

Pipsa Leppänen

  • Tieto- ja viestintätekniikan pt
  • Tieto- ja kirjastopalvelujen at
  • Maksullinen palvelutoiminta

Muut tehtävät:
tuutoritoiminta, ohjauspäivät, orientaatiopäivät, lukio-opinnot (tvt), HYRY

Keskikatu 3

Sähköinen ajanvaraus

050 567 5524 / pipsa.leppanen@keuda.fi

Paula Haatanen

  • kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, iltaopiskelijat
  • kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto

Keskikatu 3

Sähköinen ajanvaraus

040 174 4531 / paula.haatanen@keuda.fi

Mirja Ahvenainen

  • ajoneuvoala, autoalan pt (pienkone)
  • prosessiteollisuuden pt
  • laboratorioalan pt

Sarviniitynkatu 9
050 473 1189 / mirja.ahvenainen@keuda.fi

Sarisirkku Ala-Turkia

  • logistiikan pt ja palvelulogistiikan at ja eat
  • ravintola- ja cateringalan pt

Sarviniitynkatu 9

050 475 8615 / sarisirkku.ala-turkia@keuda.fi

Jake Lahti-Olsen

  • puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan pt
  • talotekniikan pt, at
  • tieto- ja viestintätekniikan pt

Sarviniitynkatu 9

050 5356 159 / jake.lahti-olsen@keuda.fi

Anne-Marie Leskinen

  • aikuisten perusopetus
  • TUVA, tutkintoon valmentava koulutus

Sarviniitynkatu 9

050 4734034/ anne-marie.leskinen@keuda.fi

 

 

NURMIJÄRVI

Petra Karvonen

  • rakennusalan pt
  • sähkö- ja automaatiotekniikan pt
  • TUVA – tutkintoon valmentava koulutus

Lopentie 20

sähköinen ajanvaraus

050 4150 875 / petra.karvonen@keuda.fi

Eero Lounela

  • media-alan ja kuvallisen ilmaisun pt
  • sosiaali- ja terveysala pt
  • ravintola- ja cateringalan pt
  • sosiaali- ja terveysalan pt
  • tieto- ja viestintätekniikan pt (IT-tuki)
  • autoalan pt
  • liiketoiminnan pt

Muut tehtävät:
Taitaja9, tuutoritoiminta, markkinointitapahtumien koordinointi, ohjauspäivät, orientaatiopäivät, kaksoistutkinto, HYRY

Lopentie 20
– joka arkipäivä

Tapaaminen kasvotusten tai verkossa
Varaa aika

050 4320 425 / eero.lounela@keuda.fi

TUUSULA

Pekka Halosen Akatemia

Marja Friberg

  • media-alan ja kuvallisen ilmaisun pt

Muut tehtävät:
tuutoritoiminta, markkinointitapahtumien koordinointi, ohjauspäivät, orientaatiopäivät, lukio-opinnot, HYRY

Sähköinen ajanvaraus

050 563 8851 / marja.friberg@keuda.fi

Kirkkotie 31

Paula Haatanen

  • Tuva eli tutkintoon valmentava koulutus
  • kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto

Sähköinen ajanvaraus

040 174 4531 / paula.haatanen@keuda.fi

Kirsi Jansson

  • sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon monimuoto-opiskelijat (jatkuvalla haulla valitut)
  • näytteenotto ja asiakaspalvelu lähihoitajan työssä -tutkinnon osa
  • vanhustyön at ja eat
  • mielenterveys- ja päihdetyön at ja eat

040 174 5506/ kirsi.jansson@keuda.fi

Minna Jokelainen

  • sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, yhteishakupohjaisissa ja maahanmuuttajaryhmissä aloittaneet opiskelijat koko opintojen ajan

040 187 5409/ minna.jokelainen@keuda.fi

Outi Kari

  • hius- ja kauneusalan pt
  • hius- ja kauneudenhoitoalan ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto
  • yhdistelmätutkinto-opinto-opiskelijoiden ohjaus (lähihoitaja, kampaaja, kosmetologi)

050 434 4105 / outi.kari@keuda.fi

 

 

 

 

SIPOO

Katri Honkasalo

  • liiketoiminnan pt
  • sähkö- ja automaatiotekniikan pt
  • tieto‐ ja viestintätekniikan pt

Muut tehtävät:
tuutoritoiminta, markkinointitapahtumien koordinointi, ohjauspäivät, lukio-opinnot, orientaatiopäivät, HYRY

-joka arkipäivä (ma-pe)

sähköinen ajanvaraus
(tapaaminen verkossa)

050 513 7740 / katri.honkasalo@keuda.fi

Opintojen suunnittelu ja seuranta HOKS Duunitorin työnhakuopas Ammattikorkeakouluun.fi Vinkkejä opiskeluun (Studentum) Näin Tiitus toimii – Youtube Lataa Duunikoutsi Ohjaushenkilöstölle suunnattu info