Kisakauden 2021-22 päättäjäisissä palkittiin kilpailijoita ja kisahuoltajia

Järvenpään Sibeliuksenväylän Peltolan auditoriossa oli juhlan tuntua, kun siellä vietettiin kilpailukauden päättäjäisiä tiistaina 31. toukouuta 2022. Tilaisuudessa palkittiin stipendeillä keudalaisia Taitaja-kilpailijoita ja -huoltajia, SAKUstars-kilpailijoita sekä kilpailijoita SAKUliikunnasta ja SAKUgamesistä.

Keudan opettaja ja kilpailuvastaava Janne Jousiaho avasi tilaisuuden. Hän nosti puheessaan esiin SAKUstarsin, kuinka iso työ se oli ja kuinka hienosti siinä onnistuttiin yhdessä. Seuraavaksi hän nosti esiin kilpailijoiden panostuksen. Taitaja-kisoihin valmistautuminen vaatii opiskelijalta vahvaa sitoutumista.

”Se on aivan uskomaton työmäärä, mitä opiskelijat tekevät. Arvostus on todella kova.”

Kilpailijoiden hienojen kisasuoritusten lisäksi Janne korosti kisahuoltajien merkitystä.

”Ei voi kuin arvostaa sitä sitoutumisen määrää, jota olette tehneet lukuvuoden aikana”, Janne painotti.

Seuraavaksi kuunneltiin videolta Keudasta valmistuneen Iidan upea lauluesitys. Tämän jälkeen rehtori Anna Mari Leinonen piti puheenvuoron. Anna Mari korosti puheessaan kisojen yhteisöllisyyden merkitystä, joka on ollut erityisen tärkeää, kun kouluterveyskyselyjen tulosten mukaan opiskelijoiden kokonaisvaltainen hyvinvointi on laskenut. Kilpailut toivat ihmisiä yhteen.

”Oli ihanaa katsoa sitä yhteisöllisyyttä”, Anna Mari iloitsi kuluneesta kisakaudesta.

Puheenvuoron jälkeen Anna Mari, kuntayhtymän johtaja Riikka-Maria Yli-Suomu ja kilpailusihteeri Johanna Heikkinen alkoivat palkita keudalaisia. Palkittujen lisäksi kunniamaininnan saivat liikunnanopettaja Samuli Koivukangas ja palvelupäällikkö Laura Heikkilä, jotka ovat hienosti vieneet eteenpäin ensimmäistä Keuda Open -frisbeegolf-tapahtumaa.

Kiitos kaikille kisakaudesta 2021-22! Katso kilpailutoimen stipendeillä palkittujen nimilista kuvan alta!

Kisakauden 2021-22 päättäjäisiä vietettiin Peltolan auditoriossa Järvenpään Sibeliuksenväylällä.

Stipendeillä palkitut:

Taitaja2022-kilpailijat

Miia Raassina, 1. sija, vaatteenvalmistus

Julia Kuusisto, 3. sija, kokki

Sakari Ranta, 3. sija, kokki

Isabel Aalto 5. sija, kokki

Tiia Olkkonen, 5. sija, kokki

Olivia Raumala, 7. sija, kokki

Darlie Rica, 7. sija, kokki

Miika Aaltonen, 4. sija, CNC-koneistus

Patrik Skomars, 4. sija, metsäkoneen käyttö

Terhi Heinonen, 8. sija, floristiikka

Roope Pillikko, 7. sija, yrittäjyys

Taitaja-kisahuoltajat, 2021-22

Riitta Niemi, vaatteenvalmistus, 2022

Kari Pulkkinen, kokki, 2022

Lasse Lindström, kokki, 2022

Mikko Suokas, CNC-koneistus, 2021

Mari Pukkila, eläintenhoito, 2021

Leila Ala-Miekkaoja, floristiikka, 2021

SAKUstars2022-kilpailijat

Michayla Olin, 3. sija, talent

Eetu Mäkinen, 1. sija, yksintanssi

Roope Pillikko, 1. sija, tulevaisuuden ideahissi

Saara Moisio, 2. sija, tulevaisuuden ideahissi

Otso Luoto, 1. sija, musavideot

Aaron Häkkinen, 1. sija, videotarina

Jeanette Holanti, 3. sija, videotarina

Tiina Xavier, 1. sija, tietokonegrafiikka

Julia Niemi-Kilpiö, 2. sija, julisteet

Hannu Seppänen, 2. sija, taidekäsityöt

Jasmin Haapanen, 3. sija, lauluryhmät

Sofia Wacklin, 3. sija, lauluryhmät

SAKUgames- ja -liikuntakilpailijat

Veeti Schlobohm, 2. sija, frisbeegolf

Jonne Sivén, 3. sija, frisbeegolf

Konsta Inkala, 1. sija, toistovoimapunnerrus

Kim Eriksson, 2. sija, toistovoimapunnerrus

Henry Miettinen, 1. sija, joukkuefrisbeegolf

Veeti Schlobohm, 1. sija, joukkuefrisbeegolf

Miki Savolainen, 2. sija, joukkuefrisbeegolf

Luka Kokkonen, 2. sija, joukkuefrisbeegolf

Nico Myllynen, 3. sija, joukkuefrisbeegolf

Jonne Sivén, 3. sija, joukkuefrisbeegolf

Micael Huuhko, 1. sija, minigolfjoukkue

Anton Laakso, 1. sija, minigolfjoukkue

Dinu Constantin, 1. sija, minigolfjoukkue

Jimi Posti, 3. sija, minigolfjoukkue

Sepe Sulin, 3. sija, minigolfjoukkue

Joakim Stén, 1. sija, harrastefutsal

Ken Kautto, 1. sija, harrastefutsal

Tuukka Mikkonen, 1. sija, harrastefutsal

Nicholas Kassem, 1. sija, harrastefutsal

Jesse Savikumpu, 1. sija, harrastefutsal

Daniel Hjelt, 1. sija, harrastefutsal

Jooa Perälä, 1. sija, harrastefutsal

Rinaldo Lindeman, 1. sija, harrastefutsal

Samuli Pesonen, 1. sija, harrastefutsal

Tommi Kemppi, 1. sija, harrastefutsal

Kim Erikson, 1. sija, harrastefutsal

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 820 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 10 000 opiskelijaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Vuosi 2022 on juhlavuosi, kun Keuda täyttää 60 vuotta.

Logo, jossa lukee 60 vuotta ammatillista koulutusta Keuda.

SAKUstars2022 alkakoon! Kisaviikkoa on valmisteltu upeassa yhteistyössä

SAKUstars2022 lähestyy! – Ennakkosarjojen teokset ovat nähtävillä taidenäyttelyissä

Esittelyssä keudalaisia: Koulutusassistentti Johanna

Johanna toimii kilpailusihteerinä

vuoden 2022 SAKUstars-tiimissä

Keudassa reilu kuusi vuotta työskennellyt Johanna Heikkinen on hyvin aurinkoinen persoona. Hänestä huokuu aito innostus työtään ja uuden oppimista kohtaan.

”Keuda on tosi kiva työnantaja. Jos jossain on hyvä opetella uusi ammatti, niin ehdottomasti täällä”, Johanna toteaa. Hän viittaa vaihtuneisiin työtehtäviinsä Keudassa.

Johannan matka Keudassa alkoi ruokapalveluissa, jossa hän työskenteli ravitsemustyöntekijänä. Sen jälkeen hän toimi Keuda-talon salivastaavana kolmen vuoden ajan. Tällä hetkellä hän työskentelee koulutusassistenttina.

”Siirryin assarihommiin reilu vuosi sitten. Jo ennen koronaa rupesin miettimään, että silloinen työtehtäväni ei enää tarjonnut minulle ammatillista kehitystä, jota kuitenkin ihmisenä kaipaan. Kaipaan säännöllisesti uudistumista. Kun assaripaikka tuli hakuun, päätin hakea. Ilokseni sain paikan!”

Mitä sitten koulutusassistentin työnkuvaan oikein kuuluu? Johanna kiteyttää, että koulutusassistentit kulkevat opiskelijoiden ja henkilökunnan tukena koko opintotaipaleen ajan. Koulutusassistentin työhön kuuluu muun muassa tehdä kirjauksia ja kiinnityksiä koulutuksiin, valmistaa opiskelijatodistuksia ja matkahakemuksia sekä huolehtia esimerkiksi valmistumiseen tai mahdolliseen keskeyttämiseen liittyvistä prosesseista.

”Toimistotyö ei todellakaan ole tylsää. Tässä on paljon asiakaspalvelua, kun opiskelijat käyvät meillä ja kyselevät kaikenlaista. Parasta työssäni onkin ihmisten kohtaaminen ja uuden oppiminen. Muutoksia tulee paljon ja tässä työssä et ole koskaan valmis. Jokainen päivä on erilainen ja työkaverit ovat huikeita.”

Viime keväänä Johanna sai työnkuvaansa jälleen uutta ulottuvuutta, sillä hänet valittiin SAKUstars2022-kilpailusihteeriksi.

”Muistan, kun näin sähköpostiviestin, jossa etsittiin hakijoita tehtävään. En miettinyt hetkeäkään, ettenkö hakisi. Tämä on just mun juttu.”

Syksyn ajan Johanna on tehnyt paljon taustoitustyötä eli tutustunut SAKUstars-tapahtumaan ja sen säännöksiin. Nyt hän alkaa pikku hiljaa suunnitella tapahtumapäiviä SAKUstars-työryhmässä.

”Lisäksi varaamme majoituksia, hankimme lajivastaavia ja teemme todella paljon suunnittelutyötä. Työhöni kuuluvat myös verkkosivujen päivitys ja materiaalihankinnat.”

Tapahtumajärjestelyjen edetessä myös Johannan työnkuva tulee kehittymään. Kun ilmoittautumiset aukeavat tammikuussa, alkaa Johanna ottamaan vastaan niin ilmoittautumisia kuin ennakkotöitä.

”Tällä hetkellä työskentelen SAKUstarsin parissa yhtenä päivänä viikossa. Mutta vuoden vaihteesta eteenpäin työskentelen sen parissa varmasti puolet työajastani ja lähempänä tapahtuma-ajankohtaa sitten 100 prosenttisesti.”

SAKUstarsin parissa Johanna kokee tekevänsä erityisen tärkeää työtä. Hän kuvailee SAKUstarsilla olevan suuri merkitys opiskelijoille.

”Jos opiskelijalla on tosi rakas harrastus, niin on tärkeää, että sitä tuetaan ja kannustetaan. Se on hyvää vastapainoa opiskelulle. Tämä on tärkeä tapahtuma, jossa opiskelijat ja heidän osaamisensa pääsevät esille.”

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 720 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli10 000 opiskelijaa. Keuda on vuoden 2020 opetus- ja kulttuuriministeriön valitsema, ammatillisen koulutuksen laatupalkittu koulutuksen järjestäjä.

Vihreäreunuksinen ympyrä, jossa lukee Ammatillisen koulutuksen laatupalkinnon voittaja 2020 Keuda. Oikealla ylhäällä kolme tähteä.