< Takaisin uutisiin

Järvenpään hyvinvointikampuksesta uudenlainen oppimisympäristö Keudan opiskelijoille

Järvenpään uuden sosiaali- ja terveyskeskuksen JUSTin ympärille on rakentumassa ihmisiä ja ikäryhmiä yhdistävä asuin- ja toiminta-alue, hyvinvointikampus. Hyvinvointikampuksen ikäihmisille suunnatun tehostetun palveluasumisen yksikön toiminnasta vastaa Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy. Keuda ja Hoiva ovat solmineet kumppanuussopimuksen koskien hyvinvointikampusta sekä Järvenpään Wärtsilänkadulle rakennettavaa erityisryhmien asumispalveluyksikköä Wärttinä II:sta.

- Toimintaperiaatteemme kaikissa yksiköissä on, että pelkkä ammattilaisten palvelu ei riitä, vaan pitää rakentaa yhteisöjä, Hoivan liiketoimintajohtaja Tapio Tähtinen sanoo.

- Myös oppilaitosyhteistyö on osa laajenevaa työyhteisöä, palvelualuejohtaja Heli Alkila jatkaa.

Keudan osalta tämä tarkoittaa mahdollisuutta ottaa käyttöön uudenlaisia oppimisympäristöjä. Tavoitteena on opiskelijoiden sekä Keudan opettajien ja ohjaajien pidempiaikainen sitouttaminen osaksi Hoivan työyhteisöä. Hyvinvointikampuksella ja Wärttinä II:ssa voi esimerkiksi lähihoitajan tai ruokapalvelualan tutkinnon suorittaa jopa kokonaan työpaikalla. Toisaalta Keuda on jatkossa joustavasti mukana kehittämässä yksiköiden muun henkilökunnan osaamista.

- Hyvinvointikampus on hyvä käytännön esimerkki uuden ammatillisen koulutuksen mukanaan tuomista mahdollisuuksista, kuntayhtymän johtaja Hannu Laurila sanoo.

- Uudenlainen oppimisympäristö vaatii innostusta toiminnan uudistamiseen ja onneksi sitä löytyy Keudasta. Tässäkin yhteistyössä nähdään enemmän mahdollisuuksia kuin esteitä, työelämäpalvelujen johtaja Anne Vuorinen iloitsee.

Keudan ja Hoivan kumppanuussopimukseen on kirjattu tavoitteiksi muun muassa uusien pedagogisten mallien kehittäminen ja testaaminen sekä riittävän ja osaavan työvoiman turvaaminen Hoivan Järvenpään yksiköissä. Käytännön tasolla yhteistyö on alkamassa syksyllä 2018.

 

 

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda

Keuda on Keski-Uudenmaan johtava nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Keudalla on yhteensä 11 toimipistettä Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Sipoossa, Tuusulassa ja Helsingissä. Keudassa opiskelee yhteensä noin 7000 nuorta ja aikuista. Henkilökuntaa on noin 620. Asiakaslupauksemme ovat: Keudassa rakennat oman polut ammattiin, Keuda luo työelämäkumppanuuksia sekä Keudassa saa innostua ja innostaa. Toimimme kehittämiskumppanina laajassa verkostossa. Tarjoamme yrityksille pitkäjänteistä ja tavoitteellista yhteistyötä sekä yksilöllistä palvelua yhden luukun periaatteella.

 

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy on Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön omistama yhtiö, joka kehittää sosiaali- ja terveyspalveluita yhdessä kuntien kanssa. Yhtiö tuottaa tällä hetkellä palveluita mm. Helsingin, Espoon, Vantaan, Keravan, Tampereen ja Järvenpään kaupungeille. Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva oy tuottaa palveluilta ikäihmisille, asunnottomille ja muille erityisryhmille sekä päihdepalveluiden asiakkaille. Yhtiön vahva osaaminen ja pitkä kokemus tekee siitä luotettavan yhteistyökumppanien vaikuttavien palvelumallien kehittämiseen.

Vaihde

09 273 81
info@keuda.fi