< Takaisin uutisiin

Keuda palkitsi työelämän kumppaneita

Keudan Vuoden Työelämäkumppani 2018 on SOL Palvelut Oy. SOL palkittiin tänään järjestetyssä Parempi aamu Keudassa –tilaisuudessa, johon osallistui yli kaksisataa Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudan työelämäyhteistyökumppania. Ensi viikolla (vko 45) vietetään valtakunnallista Oppisopimusviikkoa. Keuda palkitsikin tilaisuudessa myös ansioituneita oppisopimustoimijoita.

Vuoden Työelämäkumppani 2018: SOL Palvelut Oy

SOL Palvelut on Keudan pitkäaikainen ja merkittävä yhteistyökumppani. Osaamisen kehittäminen ja tavoitteellinen kumppanuusyhteistyö Keudan kanssa ovat yritykselle strategisesti merkittävä asia. Vuonna 2018 SOL Palveluiden henkilöstöstä 100 opiskelee työn ohessa oppisopimuksella.

Keudan ja SOL Palvelujen koulutusyhteistyö on laajentunut 15 vuoden aikana yhden kouluttajan palvelutehtävästä tavoitteelliseksi kumppanuusyhteistyöksi ja tulokselliseksi yhdessä kehittämiseksi. ”Asiakkaan iholla” työskentelee nykyisin yli 10 keudalaisen muodostama asiakkuustiimi.

Palkinnon nouti henkilöstön kehityksen johtaja Merja Oljakka.

1O1A4596 SOL Merja Oljakka Into

Vuoden Oppisopimustyönantaja 2018: Kavo Kerr

Kavo Kerrissä Tuusulassa kouluttaminen on osa tuotantostrategiaa ja koko työyhteisön asia. Opiskelijat otetaan alusta asti osaksi työyhteisöä. Oppilaitosyhteistyö on tärkeä ja aktiivisesti käytetty rekrytoinnin keino. Kavo Kerrissä opiskelijoiden näytöt on järjestetty uuden ammatillisen koulutuksen periaatteiden mukaisesti jo ennen amisreformia. Vuonna 2017 yrityksessä oli 40 oppisopimusopiskelijaa ja hyvä joukko myös koulutussopimusopiskelijoita.

Palkinnon nouti HR Generalist Paula Kinanen ja HR-Director Aija Kuortti.

1O1A4585 Kavo Kerr netti

Vuoden Oppisopimusopiskelijat 2018: Leevi Unkuri ja Elia Kinnunen

Leevi ja Elia ovat toisensa lapsesta saakka tuntenut parivaljakko. He ovat päässeet imemään itseensä rakennusalan tietotaitoa jo hyvin nuorina. Tämän ja aktiivisen asenteensa ansiosta he ovat edenneet alan oppisopimusopinnoissa vauhdikkaasti: valmiina ovat jo rakennusalan perustutkinto ja talonrakentajan ammattitutkinto. Nyt kaverukset haluavat kehittää yrittäjinä oppisopimuskoulutusta muille nuorille. He ovat myös löytäneet bisnesenkelin yritystoimintansa kehittämiseen. Leevi ja Elia jatkavat oppisopimusopiskelua yrittäjän ammattitutkintoon. Leevi Unkuri ja Elia Kinnunen palkittiin myös valtakunnallisesti vuoden oppisopimusopiskelijoina.

1O1A4557 Leevi Unkuri Elia Kinnunen Into

Vuoden Yrittäjäoppisopimusopiskelija 2018: Anu Ek

Koruseppä Anu Ek kehittää aktiivisesti Anu Ek Design –yrityksensä liiketoimintaa kouluttautumalla ja verkostoitumalla koulutusten kautta muiden yrittäjien kautta. Esimerkkinä tästä seitsemän pienyrittäjän ryhmä Kerava Design. Anu Ekin suunnittelemat ja toteuttamat uniikkikorut ovat saaneet paljon positiivista julkisuutta.

1O1A4569 Anu Ek netti

Vuoden Työpaikkaohjaaja 2018: Juha Heltimoinen

Juha Heltimoinen on yrittäjien oppisopimuksessa hyödynnettävän Hyvä Diili –mentoripankin mentori. Hän heittäytyy mentorin tehtäviin täysillä, sitoutuen ja paneutuen. Opiskelijapalautteet Juhasta ovat kiittäviä ja hän laatii opiskelijoiden seurannan kannalta tärkeitä, kattavia raportteja. Juha on kehittänyt myös itseään opiskelemalla ja osallistunut paljon ammatillisen koulutuksen näyttöjen vastaanottamiseen. Hän on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä Keudan toimintakulttuuria.

1O1A4577 Juha Heltimoinen netti

Lisätiedot:

Anne Öhman
Myynti- ja asiakkuuskoordinaattori
Keuda

puh. 040 174 5614
anne.ohman@keuda.fi

Vaihde

09 273 81
info@keuda.fi