< Takaisin uutisiin

Keudan opiskelijat rakentavat Transclean Oy:n uudet toimitilat Tekijänkadulle

Ammatillista koulutusta viedään nyt yhä tiiviimpään yhteyteen työelämän kanssa. Transcleanin uudisrakennusprojektissa Keudan opiskelijoiden tutkinnot on tarkoitus suorittaa jopa kokonaan työmaalla.

- Keudan opiskelijat ovat rakentaneet omakotitaloja myyntiin jo vuosikymmenten ajan, mutta tällainen yritykselle tilaustyönä tehtävä rakennusprojekti on ihan uudenlaista toimintaa, Keudan toimialapäällikkö Arto Lehtola kertoo.

- Hanke toteuttaa loistavasti ammatillisen koulutuksen reformin päätavoitteita. Opiskelijan ei välttämättä tarvitse käydä oppilaitoksen tiloissa ollenkaan tutkinnon suorittamisen aikana, vaan kaikki opinnot on mahdollista integroida työmaan tekemiseen. Teoriaakin voidaan käydä läpi työmaan tiloissa.

Pesuaineita ammattikäyttöön valmistavan ja markkinoivan Transcleanin 1500 neliön tilat rakennetaan Järvenpään Vähänummen teollisuusalueella, osoitteeseen Tekijänkatu 2. Rakennustyömaalla toteutetaan laajasti työpaikalla järjestettävää koulutusta hankkeen eri vaiheissa.

- Rakennustyöt maarakennuksesta alkaen ovat iso osa projektia, mutta myös LVIS-tekniikan osuus on merkittävä. Lisäksi hankkeen dokumentoinnissa voivat olla mukana media-alan opiskelijat, Lehtola ideoi.

Tekijänkatu 2:n hankkeeseen pyritään saamaan mukaan monenlaisia opiskelijoita: nuoria, kaupungin työllistämispalvelujen asiakkaita sekä ammattikorkeakouluun tähtääviä ylioppilaita. Ylioppilaille tarjotaan mahdollisuus suorittaa myös ammattikorkeakoulun verkkokursseja osana ammatillista perustutkintoa.

Uusien toimitilojen rakentaminen on osa Transclean Oy:n kasvusuunnitelmaa.

- Olemme olleet mukana Keski-Uudenmaan kehittämiskeskuksen Keuken Valtaus-kasvupalvelussa, jota kautta syntyi ajatus yhteistyöstä Keudan kanssa, myyntipäällikkö Lasse Herranen kertoo.

Uudisrakennushanke aloitetaan huhtikuussa 2018 ja valmista on suunnitelman mukaan kahden vuoden kuluttua.

 

Lisätietoja: Toimialapäällikkö Arto Lehtola, Keuda 040 174 4414, arto.lehtola@keuda.fi ja myyntipäällikkö Lasse Herranen 040 532 546, lasse.herranen@transsclean.fi