Keudan toiminta epidemiatilanteen aikana. Lue tästä >

< Takaisin uutisiin

Keuda ja Abena Finland OY tuottavat suojavaatteita suomalaiseen terveydenhuoltoon

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda sekä terveydenhuollon tuotteiden valmistaja ja tukkumyyjä Abena Finland OY aloittivat huhtikuussa kotimaisten suojavaatteiden mallintamisen ja kaavoittamisen. Prosessissa on meneillään viimeinen testausvaihe, jonka jälkeen ensimmäinen erä suojatakkeja on valmis lähtemään asiakkaille.

Pandemian alkuvaiheessa Abena Finland OY:n toimitusjohtaja Katja Kääriä havaitsi suojavälineiden maahantuonnin vaikeutuneen akuutin pulan vuoksi. Hän alkoi selvittää miten Abena Finland OY voisi vastata suojatarvikepulaan Suomessa.

suojatakki kuva3

Kääriä otti yhteyttä Keudan toimialapäällikkö Eira Baniin, joka lähti viemään hanketta eteenpäin. Keudan tekstiili- ja muotialan opettaja Päivi Korhonen kaavoitti suojatakin, digitoi kaavat ja lähetti kaavat digitaaliseen leikkuuseen. Suojatakin lisäksi Korhonen on suunnitellut hihallisen essun ensimmäisen prototyypin kaavat. Essu valmistetaan muovimateriaalista ja sen ensimmäisen erän minimivalmistusmäärä on 600 000 kappaletta.

suojatakki kuva2

Keudan tekstiili- ja muotialan opiskelijaryhmä otti suojatakkien valmistusprojektin kiinnostuneena vastaan. Projekti tarjoaa opiskelijoille uniikkia kokemusta sarjatuotannosta ja sen eri vaiheista. Suojatakkien ensimmäinen erä on 50 000 kappaletta, joista Keudan opiskelijat ompelevat noin 100 kappaletta. Lisäksi takkeja ommellaan Tampereella ja Virossa. Takkien valmistus vaatii ammattilaisompelukoneet ja työ on tehty oppilaitoksen tiloissa pienryhmässä turvaohjeita noudattaen.

suojatakki kuva4

Kääriä kiittelee Keudaa ketteryydestä, suojatakkien suunnittelu- ja valmistusprosessi saatiin käyntiin nopealla aikataululla. Kotimaista tuotantoa ja yhteistyötä on kiitelty sairaanhoitopiireissä ja ministeriössä. ”Kyseessä on myös yhteiskunnallinen asia, suojavaatteista on pulaa edelleen. Yhdessä teemme oikeasti merkityksellistä työtä. Ratkaisut on löydettävissä, kun aktiivisesti lähtee selvittämään.”, Kääriä toteaa.

Vaihde

09 273 81
info@keuda.fi