Keudan toiminta epidemiatilanteen aikana. Lue tästä >

< Takaisin uutisiin

Keudassa on todettu toinen koronavirustartunta aiempaan tartuntaketjuun liittyen

Tiedote 7.9.2020, klo 14.01
 
Tartunnan saanut on Keudan henkilöstöä jatkumona aiemmasta tartuntaketjusta. Hän on työskennellyt oireettomana Keuda Sarviniitynkadun tiloissa tiistaina 1.9.2020. Pieni määrä henkilöstöä ja opiskelijoita on mahdollisesti altistunut tartunnalle.

Oman kotikunnan/kaupungin tartuntatautiviranomainen kartoittaa altistuneet, ottaa heihin yhteyttä puhelimitse ja asettaa altistuneet kotikaranteeniin. Pyydämme, että vastaatte myös tuntemattomasta numerosta tuleviin puheluihin.

Muiden henkilöiden ei katsota altistuneen tartunnalle, joten oppilaitoksen toiminta voi jatkua normaalisti. Ennakoivana toimenpiteenä olemme siirtäneet mahdollisten altistuneiden henkilöiden osalta tapahtuvaa opetusta ja työskentelyä etätoiminnoilla tapahtuvaksi.

Olemme tarkentaneet ja täsmentäneet sisäistä ohjeistusta koronavirustartuntoihin liittyen, ennakoivan toiminnan merkityksestä, sekä lisänneet muistutuksia käsienpesusta ja turvavälien noudattamisohjeita.

Jos sinulle tulee koronavirustautiin sopivia oireita (kuume, yskä, hengenahdistus, lihaskivut, kurkkukipu, väsymys, haju-/makuaistin menetys, ripuli), soita kotikuntasi koronaneuvontaan ja/tai työterveyshuoltoon.

Yleistä tietoa koronaviruksesta puhelimitse ja chatissa

Puhelinpalvelussa 0295 535 535 ja chatissa saa yleistä tietoa koronaviruksesta. Neuvonta palvelee arkipäivisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15. Palvelua saa ensisijaisesti suomeksi ja mahdollisuuksien mukaan myös ruotsiksi ja englanniksi.

Löydät oman kotikuntasi verkkosivuilta tarkemman ohjeistuksen. Lisätietoa koronaviruksesta saat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta: https://thl.fi/fi/

Ohjeet kotikaranteeniin määrätyille

 

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tarttuminen-ja-suojautuminen-koronavirus/karanteeni-eristys-ja-karanteenia-vastaavat-olosuhteet

 På svenska: Behandling av coronavirussjukdomen och vårdanvisningar

https://thl.fi/sv/web/infektionssjukdomar-och-vaccinationer/aktuellt/aktuellt-om-coronaviruset-covid-19/symtom-och-behandling-coronaviruset/behandling-av-coronavirussjukdomen-och-vardanvisningar

 In English: Treatment of coronavirus and instructions for the infected

https://thl.fi/en/web/infectious-diseases-and-vaccinations/what-s-new/coronavirus-covid-19-latest-updates/symptoms-and-treatment-coronavirus/treatment-of-coronavirus-and-instructions-for-the-infected
 

Lisätietoja: kuntayhtymän johtaja Hannu Laurila, 0500 461330, hannu.laurila@keuda.fi

Vaihde

09 273 81
info@keuda.fi