Keudan toiminta epidemiatilanteen aikana. Lue tästä >

< Takaisin uutisiin

Leipomoalan ammattitutkinnosta uusia ideoita ja tietoa tämän hetken trendeistä

Puistolan tiloissa Järvenpään Sibeliuksenväylällä oli samaan aikaan rauhallinen tunnelma ja tekemisen meininkiä eräänä arki-iltana. Leipomoalan ammattitutkinto-opiskelijat tekivät omia töitään opettaja Susanna Ollikaisen opastuksella. Tällä kertaa valmistettiin taidetta suklaasta. Ammattitutkinto-opiskelijoiden käsissä suklaa taipui monenlaisiksi koristeiksi kuten ruusuiksi.

Ollikainen kertoo, että leipomoalan ammattitutkinnossa opiskelijat saavat lisää vinkkejä, ideoita sekä tietoa tämän hetken trendeistä alan osalta. Ammattitutkinto sopii leipurikondiittorille, jolle on jo kertynyt osaamista.

”Tämä ammattitutkinto täydentää sitä mihin perustutkinto on jäänyt. Mutta toki tähän voivat hakea myös sellaiset, jotka eivät ole välttämättä suorittaneet perustutkintoa. Mutta osaamista täytyy kuitenkin olla taustalla. Jos olet esimerkiksi leipomossa töitä, niin ilman muuta voi hakea ilman perustutkintoakin tänne”, Ollikainen rohkaisee.

Tällaisissa tapauksissa hakijaa haastatellaan ja järjestetään tarvittaessa niin sanottu osaamisen kartoitustilaisuus. Tässä hakijan on mahdollisuus näyttää osaamistasonsa, jonka pohjalta katsotaan, riittääkö se ammattitutkintoon.

Teksti jatkuu kuvien jälkeen.

Konvehtienteko

suklaakorin tekoaKaksi iltaluennolla paikallaollutta opiskelijaa kertoivat tarinansa, kuinka he päätyivät leipomoalan ammattitutkinto-opintoihin.

Ensimmäinen opiskelija kertoo, että hän suoritti Keudan elintarvikealan perustutkinnon vuonna 2004, jonka jälkeen hän on tehnyt vuosien ajan alan töitä. Hän päätti hakea opiskelemaan ammattitutkintoa, sillä hän halusi nostaa osaamistasoaan ja ylläpitää motivaatiota töissä.

”Ihmiset haluavat enemmän erikoisia juttuja. Esimerkiksi tällaiset erikoisemmat fantasiakakut ovat nyt nousussa. Niistä tulee sen verran kysyntää, että haluan voida vastata asiakkaiden kysyntään ja saada tekemiseen lisävarmuutta. Toiseksi, haluan saada lisämotivaatiota työhön, opiskelija kertoo.

Opiskelija kertoo, että opinnot ovat vastanneet odotuksia. Hän haaveilee jo jatkokouluttautumisesta leipurimestariksi.

”Olen saanut paljon uusia asioita ja oppinut esimerkiksi uusia tekniikoita. Uusien asioiden ja tekniikan opettelu esimerkiksi koristeluissa on minulle tärkeää”, opiskelija luonnehtii.

 

Toinen opiskelija kertoo, että hän lähti suorittamaan leipomoalan ammattitutkintoa kokkiopintojen pohjalta. Vuosia kokin hommia tehnyt opiskelija kertoo, että leipomoalassa kiehtoo käsillä tekeminen ja hienojen yksityiskohtaisten luomusten valmistaminen. Se ajaa häntä opinnoissa eteenpäin.

”Aloitin opinnot tammikuussa. Opintoni jatkuvat vielä ensi vuoteen, sillä haluan saada vielä lisää sisältöä”, opiskelija kertoo.

Ollikainen toteaakin, että ammattitutkinto-opintoja voidaan räätälöidä hyvinkin yksityiskohtaisesti opiskelijoiden mielenkiinnon ja työtilanteen mukaan.

”Toki opetushallitus antaa ne perusteet, mitä esimerkiksi näytöissä vaaditaan. Mutta kaikki muu opiskelu ja aikatauluttaminen räätälöidään työelämän ehdoilla, ettei työssäkäyville tule stressiä”, Ollikainen avaa.

Hän jatkaa, että ammattitutkinnosta on opiskelijoiden lisäksi paljon hyötyä myös yrityksille. Jos johonkin uuteen ei uskalleta tai haluta heti investoida, niin ammattitutkinto-opinnoissa pääsee kokeilemaan juuri niitä uusia juttuja.

”Usein yrityksissä saattaa olla niin, että tehdään vain sitä samantyyppistä tuotantoa. Työntekijä rutinoituu siihen. Ammattitutkinto tuo ihanan freshin tuulahduksen niitä uusia asioita”, Ollikainen vinkkaa.

Lue lisää leipomoalan ammattitutkinnosta!

valkosuklaaruusujasuklaaruusujasuklaakori1

Vaihde

09 273 81
info@keuda.fi