Keudan toiminta epidemiatilanteen aikana. Lue tästä >

< Takaisin uutisiin

Työelämätiistai: Yrityksissä tarvitaan aina uutta osaamista

Suomen Yrittäjät kannustaa ammatillisia oppilaitoksia jatkajakoulujen perustamiseen omistajanvaihdoksissa. Valtakunnallinen työelämäpalaute kehittää ammatillisen koulutuksen laatua 1.7. alkaen. Myös kestävä kehitys ja vastuullisuus ovat nousseet tärkeiksi osaamisalueiksi yrityksissä.

Muun muassa näin kertoo koulutusasioiden asiantuntija Marja Vartiainen Suomen Yrittäjät ry:stä koulutuspolitiikkaa käsittelevän juttusarjan toisessa osassa.

 

Osaaminen on yrityksissä tärkeimpiä menestystekijöitä

Marja Vartiaisen mukaan osaaminen on yksi tärkeimmistä menestystekijöistä kaikenkokoisissa yrityksissä. Yrittäjä tarvitsee laaja-alaista osaamista ja osaamistarpeet vaihtelevat yrityksen elinkaaren, toimialan ja koon mukaan

”Tärkeitä osaamisalueita yrittäjälle ovat muun muassa kestävä kehitys ja vastuullisuus, johtaminen, talous, viestintä sekä digiosaaminen”, Vartiainen kertoo.

Ammatillisilla oppilaitoksilla on tärkeä rooli kouluttaa tulevaisuuden tekijöitä kestävään kehitykseen ja vastuullisuuteen. Esimerkiksi Keudassa tähän on panostettu vahvasti.

”Vastuullisuus ja kestävä kehitys näkyvät Keudan strategiassa usealla tasolla. Pyrimme vastaamaan niihin haasteisin, joita muuttuva toimintaympäristömme aiheuttaa. Tällä hetkellä vahvana teemana on kiertotalous”, Keudan kestävän kehityksen koordinaattori Jenna Kauppi kertoo.

Marja Vartiaisen mukaan myös johtaminen on yrittäjälle tärkeä osaamisalue, jota on hyvä painottaa yrittäjille suunnatuissa koulutuksissa. Esimerkiksi Keudassa sopivia koulutuksia ovat Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto sekä Yrittäjän ammattitutkinto.

”Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto sopii sekä yrittäjille että esihenkilöille vahvistamaan osaamista. Koulutuksessa painotetaan työhyvinvointia, sillä yrittäjän on tärkeä huolehtia hyvinvoinnistaan. Myös oma osaaminen on hyvä olla kunnossa ajatellen työkykyä ja tuottavuutta”, tiimiesimies Nina Panganniemi Keudasta toteaa.

”Keudassa Yrittäjän ammattitutkinnolle on pitkät perinteet. Toteutuksessa korostuvat verkostoituminen ja omien vahvuuksien löytäminen. Kaikki lähtee liiketoimintasuunnitelmasta. Opintojen edetessä syvennetään näkemystä muun muassa tuotteistamisesta ja yrityksen taloudesta. Johtaminen näkyy erityisesti itsenäisessä tekemisessä”, opettaja Virpi Koivisto Keudasta kertoo.

Lisäksi yrittäjän osaamisalueissa Vartiaisen mukaan korostuu digiosaaminen ja siinä yhtenä osa-alueena verkkokauppaosaaminen.

 

Opiskelijasta yrityksen omistajaksi?

Suomi on polttavan kysymyksen edessä: kuinka löytää jatkaja tuhansiin yrityksiin, jotka ovat lähivuosina omistajanvaihdoksen edessä. Yrittäjäkenttään tarvitaan jatkajia yrityksille ja nuoren sukupolven tekijöitä. Marja Vartiaisen mukaan Suomen Yrittäjissä on käynnissä hanke omistajanvaihdosten edistämiseksi Uudellamaalla. 

”Kannustamme ammatillisia oppilaitoksia pohtimaan jatkajakoulujen perustamista. Näissä opintokokonaisuuksissa on ideana, että opiskelijaa kannustetaan ryhtymään olemassa olevan yrityksen jatkajaksi ja valmennetaan kohti onnistunutta yrityskauppaa”, hän kertoo.

 

Työelämäpalaute kehittää ammatillisen koulutuksen laatua

Ajankohtaista on myös valtakunnallinen työelämäpalaute. Siinä työpaikkaohjaajilta ja työpaikkojen edustajilta kerätään 1.7. alkaen kokemuksia ohjaustyöstä ja yhteistyöstä oppilaitoksen kanssa (koulutus- ja oppisopimus). Kyselyn lähettää Opetushallitus.

”Työelämäpalaute on yksi ammatillisen koulutuksen järjestäjien vaikuttavuusrahoituksen peruste. Sen avulla kehitetään ja ylläpidetään koulutuksen laatua. Yritysten kannattaa vastata kyselyyn aktiivisesti”, Marja Vartiainen kannustaa. Myös Keudassa asia on ajankohtainen.

”Meillä Keudassa ensimmäiset kyselyt ovat lähteneet työpaikkaohjaajille heinäkuussa ja työpaikan edustajille ensimmäiset kyselyt lähetetään tammikuussa. Kyselyyn on helppo vastata ja toivomme runsaasti palautetta työelämältä toimintamme kehittämisen tueksi, kehittämisasiantuntija Päivi Ranto kertoo.

 

Pk-yritysten ja ammatillisten oppilaitosten yhteistyöllä suuri merkitys

Marja Vartiaisen mukaan yrittäjien ja ammatillisten oppilaitosten yhteistyöllä on suuri merkitys pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytysten kehittämisessä.

”Osaajapulaa kokeville pk-yrityksille yhteistyö tarjoaa mahdollisuuden saada alalle uusia työntekijöitä ja päivittää nykyisen henkilöstön osaamista”, hän vinkkaa.

Osaamisen tarve ei Vartiaisen mukaan poistu, vaan yrityksissä tarvitaan aina uutta osaamista. Siksi rekrytointiyhteistyön kehittämiseen kannattaa panostaa. Oppilaitokset ovat usein myös paikallisia ja lisäksi niillä on laajat verkostot, joista yritykset voivat hyötyä.

”Kannustan pohtimaan konkreettisia tapoja ja tavoitteita yhteistyölle”, Marja Vartiainen toteaa.

 


 

Marja Vartiainen on Suomen Yrittäjien koulutusasioiden asiantuntija. Hänen tehtäviinsä kuuluu vastata osaltaan Suomen Yrittäjien koulutus- ja osaamispoliittisesta linjasta sekä auttaa jäsenyrityksiä osaamiseen ja koulutukseen liittyvissä kysymyksissä.

Juttusarjan ensimmäinen osa julkaistiin heinäkuussa: Työelämätiistai: Ajankohtaisia kuulumisia Suomen koulutuspolitiikan kentältä | Keuda.fi

Lisätietoja Keudasta: Keuda.fi | Keuda.fi

 

Teksti: Anne Öhman

anne.ohman (at) keuda.fi

 


 

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 720 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli10 000 opiskelijaa. Keuda on vuoden 2020 opetus- ja kulttuuriministeriön valitsema, ammatillisen koulutuksen laatupalkittu koulutuksen järjestäjä.

2020 laatupalkinto intra164

Vaihde

09 273 81
info@keuda.fi