Keudan toiminta epidemiatilanteen aikana. Lue tästä >

< Takaisin uutisiin

Jatkuva oppiminen -hanke 1.8.2020 - 31.7.2022

Jatkuva oppiminen -hankkeen palaverit teamsissa jatkuvat.

Elokuussa starttasi Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Jatkuvan oppimisen projekti, jossa luodaan moniammatillinen palveluiden verkosto vastaamaan alueellisiin työllisyyden ja osaamisen tarpeisiin. Hankkeessa tuetaan eri hallinnonalojen ylittävien toimintamuotojen kehittämistä.

Hanketoiminta tukee Vantaan ja Keravan työllisyyden kuntakokeilun työllisyystavoitteita tarjoamalla työnhakija-asiakkaille työllistymistä edistäviä koulutusratkaisuja. Keudalla on ilo koordinoida OKM-rahoitteista hanketta, jossa hankekumppanit ovat Careeria, Prakticum, Varia, Keravan kaupunki ja Vantaan kaupunki.

"Jatkuva oppiminen mahdollistaa uudistuneen ammatillisen koulutuksen toteuttamisen. Tässä hankkeessa etsitään uusia toteutusmalleja ja verkostoja.  Keuda on oikein iloinen saadessaan koordinoida kehittämistyötä." Keudan rehtori Anna Mari Leinonen.

Hankkeella on useita, tärkeitä tavoitteita, joiden työstämiseksi olemme perustaneet aktiivisesti toimivia työryhmiä. Yhteistyö ja yhdessä tekeminen, uusien toimintamallien kokeileminen ja kehittäminen ovat hanketoiminnan keskiössä. Ryhmissä on käyty aktiivista keskustelua, jaettu hyviä käytäntöjä ja osaamista. Into ja hyvä fiilis välittyy verkonkin välityksellä.

"Hanke antaa meille mahdollisuuden alueellisesti tehdä jotain uutta yhdessä, haluamme ajatella isosti ja uudella tavalla", sanoo Prakticumin toimitusjohtaja, rehtori Laila Andersson.

Ammatillinen koulutus tuottaa osaamista yritysten tarpeisiin. Eri toimijoiden yhteiskehittämisellä on mahdollisuus luoda ammatillisen koulutuksen toteutuksia entistä paremmin palvelemaan työnhakija-asiakkaita työllistymisen polulla.

”Careeriassa uskomme vahvasti yhteiskehittämiseen ja verkostomaiseen toimintatapaan. Tässä hankkeessa on ilo olla mukana rakentamassa uusia toimintamalleja ja kehittämässä ratkaisuja yhä parempiin osaamisen kehittämisen väyliin. Verkostomme on aktiivinen ja erinomaiset keskustelut sekä säännöllinen työryhmätyöskentely siivittävät eteenpäin hankkeen isoja tavoitteita. Teemme yhdessä Vantaa-Keravan kanssa työllisyyden kuntakokeiluista totta”, kertoo projektipäällikkö Suvi-Riikka Milord Careeriasta.

Yhteisen kehittämisen tuloksena syntyy alueellinen palveluverkosto, jolla tuetaan työnhakija-asiakkaiden nopeaa työllistymistä. Verkostoyhteistyössä parannetaan olemassa olevia toimintamalleja. Vantaan ja Keravan kaupungin muodostaman kuntakokeilun asiakaskunta on laaja ja erityispiirteenä on merkittävän suuri maahanmuuttajien määrä sekä ilman perusasteen tutkintoa olevien työttömien työnhakijoiden osuus. ”Vantaan kaupunki ja Varia haluavat antaa asiantuntijuutensa hankkeen käyttöön ja näin olla mukana saavuttamassa ja varmistamassa hankkeen tavoitteet yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Yhdessä saamme enemmän aikaan kuin yksin.”kuvailee Jatkuvan oppimisen -projektin Vantaan kaupungin ja Varian projektipäällikkö Satu Nikkilä.

Hankkeen tavoitteet konkreettisesti:

  • Alueellisen palveluverkoston ja toimintamallin rakentaminen
    Kuvataan ja tunnistetaan alueellinen palveluverkosto / ekosysteemi, nykyiset toimijat sekä palvelut.  
  • Palveluprosessien yhteensovittaminen
    Tunnistetaan alueen ammatillisten oppilaitoksien ja muiden toimijoiden välisen kumppanuus- ja palveluverkoston kehittämistarpeet. Kehitetään verkostoyhteistyöstä ja kohdennetaan resurssit tarkoituksenmukaisesti asiakkaiden parhaaksi. 
  • Toteutetaan alueellinen ohjaus- ja neuvontapalvelu, toimintamalli ja prosessi
    Luodaan asiakkaan alkukartoitusmalli, jonka avulla tunnistetaan asiakkaiden osaaminen ja toteutetaan palveluohjaus. Ammatillisen koulutuksen toteutusmuotoja ja palveluprosesseja kehitetään vastaamaan entistä paremmin niin asiakkaan kuin työnantajan tarpeita.
  • Kehitetään ammatillisen koulutuksen toteutusmalleja /työvalmennusmalleja
    Kehittämistyö tapahtuu yhdessä työelämän kanssa. Toteutusmallit muokataan asiakkaan osaamisen ja työnantajan tarpeiden mukaan. Pääpaino on työvoimapula-aloilla. Asiakkaita voidaan ohjata myös suoraan työelämään, jolloin koulutusmuotona on oppisopimus. Ohjaamot, etsivä nuorisotyö ja työpajat ovat merkittävässä roolissa palveluverkostoja rakennettaessa. 

SA Jatkuva oppiminen ryhma 500Hankkeen aloituspalaveri elokuussa 2020 Keudassa.

Vaihde

09 273 81
info@keuda.fi