Olen Suvi Sysi ja opiskelin Pekka Halosen Akatemiassa Kuva-ja mediataiteen linjalla vuosina 2011-2014.

Opiskeluaika Pekkiksessä oli käänteentekevä elämänkulkuni kannalta. Innostuin taiteesta ja sen tekemisestä todenteolla ja pian opiskelujeni alettua tiesin olevani haluamallani alalla. Suurin saamani oppi jo Pekkiksen ajoilta on se, että oma innostus kantaa pitkälle ja sitä kannattaa vaalia. Kaikki on kiinni omasta aktiivisuudesta. Oli todella hienoa, että Pekkiksessä sai työskennellä iltaisin ja viikonloppuisin ja keskittyä rauhassa tekemiseen. Myöskin koulun sijainti Tuusulassa rauhallisessa ympäristössä tuki tätä.

Parhaat muistot ovat grafiikan luokasta, jossa vietin pääosan ajastani. Siellä oli aina ihana tsemppaava ja yhteisöllinen tunnelma kanssaopiskelijoiden ja opettajien välillä. Työskentelyn lomassa käydyt keskustelut taiteen tekemisestä ja kokemuksista avarsivat omaa ajattelua ja toivat inspiraatiota. Erityismaininta ihanista ja työlleen omistautuneista grafiikan ja piirustuksen opettajista Irma Tonterista ja Jussi Juurisesta, jotka jaksoivat kannustaa, mutta myöskin haastaa minua kehittymään.

Tällä hetkellä opiskelen toista vuotta Kuvataideakatemiassa ja pääpaino taiteellisessa tekemisessäni on taidegrafiikassa. Ilman opiskelua Pekkiksessä en olisi Kuvataideakatemiaan päässyt. Pekkiksen kautta tehtyjen työharjoittelujen kautta sain myöskin töitä ensin Suomen Kuvanveistäjä liitolta ja myöhemmin Suomen Taidegraafikoilta, joille olen tehnyt töitä nyt kaksi vuotta. Olen nykyisin myöskin Suomen Taidegraafikoiden taiteilijajäsen.

Suosittelen tulevia ja nykyisiä Pekkiksen opiskelijoita ottamaan kaiken irti opiskeluajasta. Hyödyntäkää tiloja ja opettajien tietoutta ja tarttukaa kaikkiin mahdollisuuksiin ja uskaltakaa kokeilla!

http://www.suvimariasysi.com/

Takaisin kuva- ja mediataiteen sivulle. Kuva- ja mediataiteen alumnit: Susanna AutioSanna Kumpulainen.

Suvi SysiKuva: Veikko Kähkönen.