Valokuvauksen lehtori Kari Autero

Opetan valokuvauksen opiskelijoille lähinnä dokumentaarista valokuvausta, kuvankäsittelyä ja yrittäjyyttä. Nämä ovat luontevia teemoja, koska oman kuvaajaurani tein lehtikuvaajana, toimien koko ajan freelancerina ja yrittäjänä. Opetan siis pitkälti sitä, mitä ammatillisesti itse olen. Olen toki opettanut kaikenlaista muutakin, mutta työni ydin on dokumentarismissa ja yrittäjyydessä.

Olen työskennellyt Pekka Halosen akatemiassa jo 12 vuotta, eikä vielä ole tehnyt mieli pois. Voi olla klisee, mutta Pekka Halosen akatemiassa tuntuu ja näkyy taideoppilaitoksen henki, hyvässä ja pahassa, useimmiten kuitenkin hyvässä: työyhteisö on läheinen, ammatillisia raja-aitoja on hyvin vähän, jos ollenkaan. Ilmapiiri on minusta hyvin kannustava ja tukeva. Byrokratian hallinnassa emme varmaan ole Suomen kärkijoukkoa, mutta henkilöstön sitoutuminen ja intohimo on mahtavaa. Samaa voi sanoa opiskelijoista. Täällä ei tarvitse juuri motivoida opiskeluun, pikemmin päinvastoin: opiskelijoiden motivaatio kannustaa opettajaa skarppaamaan.

Takaisin valokuvauksen sivulle. Kollegat: Satu Autero, Christina Holmlund.

kari auteroKuva: Anna Peltola.