Työelämätiistai: ”Tarjoamme asiakkaille kokonaispalvelua yhden kontaktin kautta”, kertoo Mäntsälän Yrityskehitys Oy:n toimitusjohtaja

Työelämää varten

Työelämätiistai: ”Tarjoamme asiakkaille kokonaispalvelua yhden kontaktin kautta”, kertoo Mäntsälän Yrityskehitys Oy:n toimitusjohtaja

Julkaistu: 22.3.2022

Juha Leinonen kertoo perättäisten kriisien tuoneen yrityksille turbulenssia, joiden kaikki vaikutukset näkyvät vasta myöhemmin. Nyt korostuvat vihreään siirtymään ja digitalisaatioon liittyvät muutokset. Mäntsälän Yrityskehitys on mukana niin pk-seutua ympäröivän Kuuma-seudun kehittämisessä kuin paikallisessa yhteistyössä: mistä työvoimaa, on yhteinen kysymys.

Juha Leinonen aloitti Mäntsälän Yrityskehityksen toimitusjohtajana viime vuoden elokuussa.

”Työni koostuu suurelta osin yrittäjien tapaamisista ja yritysneuvonnoista. Teen paljon yhteistyötä myös paikallisten kumppaneiden kanssa muun muassa Mäntsälän kunnan, ELY-keskuksen, Business Finlandin ja Finnveran”, hän kertoo.

Kunta lähellä ja saavutettavissa

Ennen nykyistä työtään Leinonen on toiminut tuotekehityksen ja tuotehallinnan parissa teollisuudessa sekä Teknologiakeskus TechVilla Oy:n vetäjänä Hyvinkäällä.

”Urallani olen toiminut erityisesti teknologian ja liiketoiminnan kehittämisen parissa. Sitä kokemusta voin yritysten kanssa nyt hyödyntää. Myös aiemmin hankkimastani verkostosta on suuri apu nykyisessä työssäni”, Leinonen kertoo.

Juha Leinonen on lähes alkuperäinen mäntsäläläinen. Kunnan hän näkee elinvoimaisena ja vireänä yrityksineen ja työpaikkoineen: Mäntsälässä on kaupunkimaisen asumisen palvelut, toisaalta väljyyttä ja tilaa esimerkiksi lapsiperheille.

”Olemme lähellä ja saavutettavissa ilman ison kaupungin ruuhkia. Virkistysmahdollisuudet ovat hyvät esimerkiksi joenvarsipuistossa”, Leinonen toteaa.

Asiakkaiden kokonaispalvelua yhden kontaktin kautta

Mäntsälän Yrityskehitys Oy:ssä työskentelee kolmen hengen tiimi.

”Haluamme tarjota asiakkaalle kokonaispalvelua ja tehdä asioinnin mahdollisimman helpoksi. Kokoamme tarvittavan tiedon kumppaneiden kanssa”, Juha Leinonen kertoo.

Vuosittain yritysneuvonnassa käy noin 130 asiakasta. Asiakasryhmät muodostuvat Mäntsälään sijoittuvista ja investoivista yrityksistä sekä aloittavista tai liiketoimintaansa kehittävistä yrityksistä.

”Lukumääräisesti suurin asiakasryhmä ovat alkavat yritykset, joiden kanssa sparraamme käytännönläheisesti muun muassa liiketoimintasuunnitelmia, kannattavuuslaskelmia ja yrityksessä tarvittavaa osaamista. Toinen iso asiakasryhmä ovat sijoittuvat yritykset”, Leinonen jatkaa.

Näkyviä muutoksia vihreässä siirtymässä ja digitalisaatiossa

Alueen yritysten toimintaedellytykset Juha Leinonen näkee pitkällä aikajänteellä hyväksi. Kaksi perättäistä kriisiä on tuonut turbulenssia, joiden vaikutukset näkyvät myöhemmin. Nyt näkyvät muutokset liittyvät vihreään siirtymään ja digitalisaatioon.

”Selvisimme korona-ajasta kohtuullisesti, eikä pelättyä konkurssiaaltoa tullut. Uusia yrityksiä perustettiin päinvastoin enemmän”, Leinonen kertoo.

Myös työllisyystilanne on kunnassa hyvä. Yritysten lukumäärä kasvaa ja tekijöille on työpaikkoja tarjolla. Työvoiman saatavuus on kuitenkin haaste usealla alalla ja tuo rajoja yritysten kasvuun.

”Osaajia tarvitaan muun muassa rakennus- ja kuljetusalalla; niin sähkömiehiä, putkimiehiä kuin logistiikan ammattilaisia”, Leinonen toteaa.

Avoimia ja valmiita yhteistyöhön

Kuuma-seudulla testataan tulevaisuustalo Sitran vuorovaikutteista toimintamallia kolmen tilannekuvafoorumin sarjassa yhteensä 16 toimijan kanssa. Prosessia koordinoidaan Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudasta käsin. Mäntsälän Yrityskehitys on mukana.

”Kuuma-alueella emme ole toistemme kilpailijoita, vaan tuemme toistemme menestystä. Kaikilla meillä on sama kysymys: mistä työvoimaa. Olemme avoimia ja valmiita yhteistyöhön”, Leinonen kertoo.

Juha Leinonen näkee sidosryhmäyhteistyön positiivisena ja paikallisen matalan kynnyksen yhteistyön tärkeänä. Yhteistyö Keudan kanssa on alkanut hyvin.

”Perinteikäs Keudan Saaren kartanon kampusryhmän rakentaa paikallista yhteistyötä. Siinä ovat mukana Keudan ja Mäntsälän Yrityskehityksen lisäksi Mäntsälän kunta, Mäntsälän Yrittäjät ry ja Helsingin Yliopisto”, Leinonen jatkaa.

Ennakoivaa osaajien tarpeen tunnistamista

Ammatillisen koulutuksen ja elinkeinoelämän vuoropuhelun tulisi ennakoiden tunnistaa osaajien tarve.

”Esimerkiksi oppisopimuskoulutuksessa työtehtävään valmistaudutaan jo opintojen aikana. En voi riittävästi korostaa ennakointia ja työelämälähtöisyyttä koulutusohjelmissa”, Leinonen toteaa.



Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda toteuttaa Suomen viidenneksi suurimpana ammatillisen koulutuksen järjestäjänä opiskelijoilleen sekä työelämälle yksilöllisiä, vaikuttavia koulutus- ja osaamisen kehittämispalveluja. Keski-Uudellamaalla sijaitsevissa 10 toimipisteessämme työskentelee 820 innostunutta keudalaista. Toimintamme sisältää 80 eri tutkintoihin johtavaa ammatillista, työvoima- ja valmentavaa koulutusta sekä aikuisten perusopetusta, joissa opiskelee vuosittain yli 10 000 opiskelijaa.  Opetus- ja kulttuuriministeriö laatupalkitsi Keudan vuonna 2020 ammatillisen koulutuksen järjestäjänä. Vuosi 2022 on juhlavuosi, kun Keuda täyttää 60 vuotta.

Keuda 60 vuotta logo

Työelämää varten

Jaa sivu